maanantai 30. tammikuuta 2017

Matka alkaa



“It’s a dangerous business, Frodo, going out your door. You step onto the road, and if you don’t keep your feet, there’s no knowing where you might be swept off to.”
J.R.R. Tolkien, The Lord of the Rings


Huh. Odottelu on ohi ja reissu on alkanut.

Pieni infopläjäys siltä varalta, että uudet tuttavuudet eksyvät lukemaan kirjoituksiani. Olen 23-vuotias englannin kielen, kulttuurin ja etenkin kääntämisen opiskelija Tampereelta. Blogin pistin pystyyn, koska lähdin puoleksi vuodeksi vaihto-opiskelemaan Granadan yliopistoon ja tätä kautta saa kätevästi kerrottua kuulumisia tutuille ja samalla kerättyä matkapäiväkirjaa muistoksi. Plussaa on, jos joku vaihtoa harkitseva tai Espanjan menosta muuten kiinnostunut saa teksteistäni jotain hyötyä irti. Vielä en tiedä mitä kaikkea tai miten usein innostun kirjoittelemaan tänne, mutta jonkinlaisia matkaraportteja, kulttuurien kohtaamisia ja Espanjaan liittyviä vinkkejä on ainakin tiedossa.

Espanjan valitsin kohteeksi erityisesti kielen takia, sillä haluan vihdoinkin oppia puhumaan ja ymmärtämään espanjaa kunnolla. Perusteet opin lukiossa, mutta välivuosina kielitaitoni ehti ruostua sen verran, että jouduin aloittamaan yliopistossa opintoni lähes puhtaalta pöydältä. Mikäpä olisikaan tehokkaampi tapa kehittää kielitaitoa kuin muuttaa kohdekieliseen maahan? Tykkään kyllä muutenkin Espanjasta ja espanjalaisesta kulttuurista, eikä tämä ole ensimmäinen reissuni kyseiseen maahan.

Kirjoitan tätä Oslon lentokentällä estääkseni itseäni nukahtamasta, joten teksti on varsinaista tajunnanvirtaa. Jatkoyhteys Malagaan on vähintään 40 minuuttia myöhässä, joten kentällä saa odotella melkein neljä tuntia. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli napata suoraan Malagan lentokentältä bussi Granadaan, mutta nyt lento taitaakin saapua maahan samalla hetkellä, kun bussi starttaa. Pientä säätämistä tiedossa siis heti, kun seuraava suora yhteys lähtee vasta kolme tuntia myöhemmin eikä odottelu innosta. Lähden varmaankin etsimään Malagan bussiasemaa erikseen, koska sieltä pitäisi kulkea busseja Granadaan hiukan useammin.

Huomenna edessä onkin sitten asunnon ja prepaidin metsästystä. Espanjaan mennessä ei kannata varata ja vuokrata kämppää etukäteen, koska asunnot eivät aina vastaakaan lupauksia ja ikäviä yllätyksiä voi seurata. Tästä pienenä esimerkkinä voi mainita viimeviikkoisen löytöni. Selailin asuntovalikoimaa ja bongasin ilmoituksen mahtavalta vaikuttavalta asunnolta, jossa oli jopa valtava maisemamaalaus vessassa. Lähemmin tarkasteltuna maalaus paljastuikin oikeaksi maisemaksi, koska vessa sijaitsi avoimella parvekkeella, josta oli suora näköyhteys naapureiden ikkunoihin ja kadulle. Ihanaa. Kannattaa siis olla tarkkana kämppää etsiessä. Parhaiten asunnon kunto ja miellyttävyys selviää, kun käy itse katsomassa.

Asunnon puutteen vuoksi varasin Hostal Antaresista huoneen ensimmäisiksi päiviksi. Ilahduin, kun huomasin miten lähellä se on Alhambraa ja yliopiston käännösyksikköä, ihan keskustassa siis. Granadassa on muuten myös White Nest Hostel, joka sopii erinomaisesti reppureissaajille. Mitään palatsia ei todellakaan kannata odottaa, mutta jaettuihin dorm-huoneisiin pääsee nukkumaan noin kympillä per yö. Granadassa en ole aiemmin ollut, mutta Valencian Nest Hostel oli ainakin hintansa väärti. Tällä kertaa päädyin kuitenkin Antaresiin, koska sieltä sai yksityishuoneen halvalla. Voinpahan sitten halutessa etsiä asuntoa ja säätää koulujuttuja rauhassa. En ole kursseistani (tai oikeastaan mistään muustakaan) vielä ihan perillä, mutta ainakin hostellilta on lyhyt matka selvittelemään asioita.

Tässä kaikki tältä erää! Tänään matkustamista ja alkulöpinöitä, myöhemmin lisää Granadasta ja vaihtarielämästä. ¡Hasta luego!

ps. Auringonnousu pilvien päältä katsottuna on aika nätti näky.