Andalusialainen pääsiäinen

Hejsan! Pitkästä aikaa taas!

Aika sen kuin rientää. Viime kirjoituskerran jälkeen on tapahtunut vaikka mitä aina tavallisesta espanjalaisesta arjesta pelimessuihin ja toisella mantereella vierailuun. Marokon reissu oli mahtava, tarkoituksena olisi kirjoittaa siitäkin tänne, mutta saa nähdä saanko sitä koskaan aikaiseksi. Nyt kirjoitan kuitenkin vähän lähemmästä tapahtumasta.

Semana Santa

Espanjassa pääsiäinen on ihan älyttömästi isompi juhla kuin meillä Suomessa. Vaikka tykkäänkin Suomen tavoista ja perinteistä pääsiäisen suhteen oli todella mielenkiintoista nähdä miten espanjalaiset sitä viettävät.

Pääsiäistä juhlitaan Espanjassa Semana Santan, pyhän viikon, merkeissä kokonaiset seitsemän päivää (tänä vuonna 9.–16.4). Yliopistolla oli tämän ansiosta puolentoista viikon pääsiäisloma, koska espanjalaiset todella tykkäävät ottaa kaiken irti pyhistä ja ylimääräisistä vapaapäivistä

Öinen pääsiäiskulkue ja Alhambra

Andalusiassa on Espanjan isoimmat juhlallisuudet pääsiäisen suhteen, joten minulla kävi hyvä tuuri vaihtopaikan valinnan suhteen. Joka päivä procesiónit eli pääsiäiskulkueet täyttivät kadut ja ihmiset juhlivat yötä päivää. Itse ehdin jo hetkellisesti unohtaa koko pääsiäisviikon olemassaolon, kunnes palmusunnuntaina kuulin mahtipontista musiikkia parvekkeelta. San Antónilta, kämppäni lähellä olevalta kauppakadulta, oli juuri lähdössä pääsiäiskulkue matkaan. Kaikki muu tekeminen unohtui varsin nopeasti siltä illalta, kun orkesteria oli pakko lähteä seuraamaan. Pian ovesta päästyäni huomasin kuitenkin, että keskustassa ei noin vaan liikutakaan Semana Santan aikaan. Sovin näkeväni kaverit ydinkeskustassa, mutta matkaan mikä normaalisti taittuu kävellen 5–10 minuutissa menikin tällä kertaa yli 45 minuuttia. Keskusta oli ihan tukossa, koska jokainen vähääkään isompi katu oli varattu kulkueiden käyttöön ja niiden edessä oli suuret ihmislaumat. Tapaamisen viivästyminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, koska tunnelma kaupungilla oli niin ainutlaatuinen ja vilkuilin useita eri kulkueita ihmisjoukkojen läpi pujotellessani.

Granada oli kuin eri kaupunki. Autoja ei näkynyt missään, ihmiset kulkivat kaduilla miten sattuu ja suitsukkeiden tuoksu täytti ilman. Joka paikassa oli innokkaasti höpöttäviä ihmisiä ja eräänlaisia pieniä karnevaalikojuja oli ilmestynyt aukioille. Joitakin aasialaisia pikkukauppoja lukuun ottamatta kaikki kaupatkin olivat kiinni, tosin tämä toistuu sunnuntaisin normaalistikin. Pääsiäisviikolla kuitenkin kaupat olivat huomattavasti useammin kiinni kuin auki. Tämä hämmensi minua kovasti, kun ei koskaan tiennyt mistä pitäisi hakea ruokaa tai saako tuoretta leipää sinä päivänä vai ei. Vastaleivottu leipä on muuten yksi asia mitä tulen takuulla ikävöimään Suomeen palattuani. Niin paljon kuin ruisleipää kaipaankin, on ihanaa käydä kotimatkan ohella paikallisessa leipomossa hakemassa juuri uunista tullutta, lämmintä leipää.

Kävin katsomassa pääsiäiskulkueita monta kertaa viikon aikana, mutta en silti nähnyt edes neljäsosaa kaikista. Espanjalaisen kaverini mukaan kulkueita on yhtä monta kuin kirkkoja Granadassa. Ei siis ihme, että keskustassa riitti tungosta. Jokainen kulkue lähtee omalta kirkoltaan, kulkee suunniteltua reittiä kaupungin läpi Katedraalille ja sieltä taas eri reittiä takaisin omalle kirkolle. Kulkueissa pidettävien asujen värit riippuvat myös kirkosta. Sen perusteella mitä näin, ja mitä kaverit kertoivat, kulkueet noudattavat kaikki vahvasti samaa kaavaa. Jokaiseen kuuluu vähintään suippohattuisia veljeskunnan jäseniä, puhallin- ja rumpuorkesteri sekä perinteiseen mustaan asukokonaisuuteen pukeutuneita naisia. Kulkueen tärkeimmät osat ovat kuitenkin los pasos, eli suuret uskonnolliset rakennelmat (ei mitään havaintoa oikeasta termistä suomeksi), joiden kantamiseen tarvitaan monta ihmistä. Granadassa yleensä kulkueen ensimmäisessä osassa kannettiin Kristus-pasoa ja toisessa kymmenillä kynttilöillä koristeltua Neitsyt Marialle omistettua pasoa. Näin kuitenkin pari muutakin, joten ilmeisesti rakennelmien ei aina tarvitse olla juuri näille omistettuja. Joissain oli esimerkiksi roomalaisia miehiä Kristuksen lisäksi. 

Kulkueisiin pääsee osallistumaan kuulemma jokainen vapaaehtoinen, mutta marssiminen on rankkaa. Keskimäärin yksi kulkue marssii vähintään kuusi tuntia, mutta toiset kulkevat puoli vuorokautta tai enemmän. Yksi kavereistani kertoi osallistuneensa soittajana eräänä vuonna ja hänellä meni kaksitoista tuntia seistessä, marssiessa ja soittaessa. Kulkueesta ei noin vain lähdetäkään ja pienet tauotkin menevät yleensä seisten. Syöminen tapahtuu pikaisesti voileivän muodossa jossain välissä. Torvensoittajana hänellä myös puutuivat ja rohtuivat huulet sen verran, että soittaminen oli loppupuolella hankalaa.

Paso, jota kantamassa yli kymmenen ihmistä.

Capirotet, eli veljeskuntien huppuhatut, liittyvät perinteisiin ja katumusharjoitukseen. Niitä ei missään tapauksessa tule sekoittaa KKK:n huppuihin.

En oikein tiedä miten tätä kaikkea pitäisi kuvailla, mutta tunnelma oli todella ainutlaatuinen ja vaihteli roimasti paikasta ja ajasta riippuen. Päivällä hiukan sivummalla olevia kulkueita seuratessa fiilis oli todella rento ja iloinen. Palmusunnuntaina päädyttiin vahingossa kaverien kanssa suoraan paraatipaikalle Katedraalin eteen katsomaan kulkueita vain muutaman sentin päästä. Välillä piti yrittää parhaansa mukaan litistyä takana olevia ihmisiä vastaan, ettei vahingossa kamppaa marssijoita. Katedraali on Granadassa tunnetuin paikka seurata kulkueiden menoa, ja ne ketkä eivät pääse tai halua tulla seuraamaan menoa kaduille katsovat suoraa tv-lähetystä Katedraalilta kotonaan. Katedraali on aina upea, mutta illalla erikseen valaistuna ja juhlallisuuksien keskellä näky piirtyi muistiin erityisen kauniisti. Kello kävi lähempänä keskiyötä ja tunnelma oli hyvin harras. Oli todella maagista seurata kulkuetta niin läheltä ja huomata yleensä niin äänekkäiden espanjalaistenkin hiljenevän kunnioittavasti. Yön hämäryys tekivät kaikesta heti vaikuttavampaa. Harmi, etten huomannut ladata puhelinta ennen lähtöä, olisin halunnut kuvia ja pari videota juuri tuosta hetkestä. Etenkin musiikkien kannalta. Kulkueiden musiikit yllättivät minut positiivisesti ja pidin erityisen paljon juuri tuona sunnuntaina soitetuista kappaleista.

Kulkueita tuli tosiaan nähtyä monta kertaa, ja niiden lisäksi istuin iltaa kaverien kanssa tapaksilla ja nautin yleisestä juhlahumusta muutenkin. Porukka missä kuljin oli myös kivan kansainvälistä koko ajan, joten pääsimme vertailemaan ja juttelemaan muiden maiden pääsiäisperinteistä sun muista. Olen todella iloinen myös siitä, että porukkaan kuului espanjalaisiakin, joten pääsin kokemaan ns. ”oikean” espanjalaisen Semana Santan. Paikalliset tunsivat kaikki niksit minne ja mitä kautta kulkea paikasta toiseen ja mitkä asiat oli vain pakko nähdä ja kokea. Oli myös helppoa nykäistä kaveria hihasta ja kysellä kaikkea mitä ikinä mieleen juolahtikaan espanjalaisista tavoista. Ja hyödytti tämä tietysti paikallisiakin, kun he pääsivät innokkaina kyselemään miltä andalusialainen pääsiäinen näyttää ulkopuolisille. Kuulin useamman kerran kysymykset ”Pelottaako?” ja ”Espanjalaiset on varmaan ihan sekopäitä sun mielestä?” Sinänsä ymmärrän mistä nämä kyselyt tulivat, varmaan lapsena olisin vähän säikkynytkin naamioituja ihmisiä ja ajoittain hyvinkin melankolista musiikkia, mutta aikusena lähinnä ihmettelin kaikkea haltioissani.

Gitanos ja öinen Alhambra

Semana Santa oli älyttömän hieno kokemus. Etenkin ilta ja yö, jolloin menimme katsomaan Gitanosia, Granadan kuuluisinta pääsiäiskulkuetta, Sacromonten naapurustoon. Sacromonte on tunnettu flamenco-esityksistään ja vilkkaasta yöelämästä. Itse en ollut käynyt siellä ennen, mutta nytpähän tiedän, että maine on ansaittua. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli katsoa Gitanosia Paseo de los Tristesin varrella, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että päädyimme kulkemaan Sacromonteen yli tunnin etuajassa. Odottelu ei kuitenkaan haitannut. Kello lähestyi taas jo keskiyötä ja ulkona saattoi silti olla vain ohuella neuleella. Nojailimme muuriin Marían opettaessa minulle ja tanskalaiselle vaihtarille miten suolattuja auringonkukansiemeniä syödään espanjalaisittain oikeaoppisesti kuorineen. Alhaalla kadulla ihmiset taputtivat voileipien tekijöille flamenco-tahtia. Innokas mies soitti kitaraa rytmissä ja aina silloin tällöin väkijoukosta kuului olé-kannustuksia. Ilmassa tuoksui kokosta lähtevä savunhaju ja pimeiden kukkuloiden metsiköistä pilkehti valonvälähdyksiä kulkijoiden taskulampuista. Kaiken tämän kruunasi kuunloisteessa kylpevä Alhambra, joka näkyi hiljaisessa komeudessaan suoraan valitsemamme odotuspaikan edessä.

Lopulta myös pääsiäiskulkue pääsi paikalle. Ihmisiä oli kadulla niin paljon, että marssijat sekoittuivat katsojiin. Paso-rakennelman kuljettua aina säännöllisin välein sijoitettujen kokkojen ohi, liekit roihahtivat pari metriä korkeammiksi, ja tulen ylle ammuttiin muutamia raketteja. Olimme niin lähellä yhtä kokoista, että kipinät leijailivat ympärillämme kauniisti. Orkesterin hiljetessä hetkeksi alkoi eräs nainen laulaa surullista laulua flamenco-tyyliin. Miten sellainen määrä ihmisiä voikaan hiljentyä niin täysin toisen laulun ajaksi, ihan kuin kaikki olisivat päättäneet pidättää henkeä yhtä aikaa. Laulun päätyttyä olé-huudot raikuivat vielä kovempaa kuin aiemmin. 

Todella unohtumaton yö. Ja koko pääsiäinen. Paljon mielenkiintoisia keskusteluja, opin ja näin hirvittävästi uusia asioita ja testasinpa myös joitakin paikallisia pääsiäisherkkujakin. Espanjalaiset donitsit muistuttavat muuten suomalaisia ulkoisesti, mutta siihen se samanlaisuus sitten jääkin.

Voisin selittää ja hehkuttaa Semana Santaa vaikka kuinka, mutta parempi lopettaa ennen kuin innostun yhtään enempää. En osaa edes kuvailla ja selittää kaikkea. Kuvista ja videoista toivon mukaan välittyy edes osa siitä tunnelmasta mikä Granadassa oli tuon viikon. En tosin ottanut kovin paljon kuvia tai videoita, ja erityisesti öisin otetuista ei tahdo saada selvää. Ei voi mitään, onpahan jokin tekosyy palata viettämään Semana Santaa toistekin :)

Alhambra

Paso del Cristo Sacromontessa