Arkielämää Granadassa osa 2

Sitä kuulee sanottavan, etteivät Erasmus-vaihtarit tee muuta kuin juhli, etenkään Granadassa mitä pidetään varsinaisena biletyskaupunkina. Tällainen kuvaus ei oikein sovi minuun henkilökohtaises-

ti, vaikka tietysti juhlin toisinaan itsekin. Ujosta introvertistä ei kuitenkaan tule supersosiaalista ulkomaillakaan, joten vietän aika paljon aikaa yksinäni koulun jälkeen. Roikun esimerkiksi koneella kuten Suomessakin, koska arki on arkea täälläkin eikä sitä aina vain jaksa toisten ihmisten seuraa.

Kauppa Calle Elviralla

Välillä myös unohdan, että suomalainen hiljaisuus ei ole tavallista kaikkialla, ei omassa kodissakaan. On päiviä, jolloin italialainen kämppikseni vaikuttaa hiukan vaivaantuneelta ja levottomalta seurassani. Silloin yleensä tajuan, etten ole vetänyt oikeaoppista innokasta small-talkia hänen kanssaan vaan puhunut Suomessa varsin riittävään suppeaan tapaan. Jos olen hiljainen enkä hymyile korvasta korvaan tuntuu kämppikseni helposti luulevan, että olen vihainen tai en halua puhua hänelle. Sitä pitää välillä vähän selitellä, mutta pian taas hymyilemme ja päpätämme yhdessä. Espanjalaiset kaverinikaan eivät ole oikein tottuneet hiljaisiin hetkiin keskustelussa, ja olenkin useamman kerran joutunut vakuuttelemaan olevani kunnossa ja hyvällä tuulella, vaikken puhuisikaan lakkaamatta.

Vaikka tykkäänkin olla paljon yksin, en sentään ole ihan erakoitunut omaan huoneeseeni vaan tykkään vaikkapa kierrellä kaupungilla. Uusien paikkojen löytäminen on kivaa, kauppoja riittää ja asuntoni on viihtyisästi joen lähistöllä. Läheltä löytyy myös puistoja missä on ihana kuljeskella ja istua lukemassa. Pari päivää sitten poikkesin esimerkiksi etsimässä The Clashin Joe Strummerille omistetun aukion. Tekemistä siis riittää. Viime aikoina tosin päivisin kuljeskelu on jäänyt vähemmälle, kun peruslämpötila tuntuu olevan yli +35 astetta ja lämpötila vain kohoaa kesän edetessä. Siinä ei oteta montaa askelta kodin ulkopuolelle, kun on jo ihan hikimärkä. Granadalaiset kuulemma itsekin pakenevat kesäksi rannikolle tai matkailemaan, koska kaupungista tulee paahtava. Jo nyt olo on hiukan tukala oman huoneen ollessa kuin uuni, vaikka parvekkeeni ovet ovat yötä päivää selällään.

Puisto Genil-joen varrella

Strummerilla ja Granadalla on pitkä historia

Flamenco-esitystä kuuntelemassa

Kavereiden kanssa käyn silloin tällöin tapaksilla tai teellä, tai sitten teemme jotain muuta kivaa yhdessä. Yhteisistä matkoista en puhu nyt, koska joistakin olen kirjoitellut jo aiemmin ja ne eivät oikein kuulu arkeen. Arkena olen käynyt kuitenkin esimerkiksi kansainvälisillä tapaksilla, vaihtareille ja paikallisille järjestetyssä tapahtumassa missä on tarkoituksena maistella eri maiden ruokia. Yhdellä kerralla teemana oli ”maailman riisit”, joten kaiketi söimme erimaalaisia riisejä. Kaikki tapakset tulivat kuitenkin paellan muodossa, joten aika espanjalaiselta tuntui. Oli todella hauska ilta, ja kaverit saivat minut myös maistamaan hitusen Valencian erikoisuutta: mustaa paellaa. Kyseessä on mustekalan musteella värjätty ruoka, ja sen maistamisen jälkeen oli kaikilla syöjillä mustat suut. Vielä monta tuntia tapahtuman jälkeen huomasin, että huulissani ja hampaissani oli edelleen mustaa sävyä. Söin tuolloin myös tajuttoman hyvää sienipaellaa, Maese Píossa hallitaan riisiruuat.

Viime viikolla puolestaan kävin salsatunnilla kavereiden kanssa. Granadan kaupunki tarjoaa ilmaiseksi tanssi- ja liikuntatunteja, ja pitihän sitä kauden viimeiselle tunnille lähteä. Oli todella hauskaa! Salsa ei todellakaan ole minun lajini, mutta latinorytmejä, naurua ja vauhtia kuitenkin riitti.

Tetería Palacio Nazari

Teeintoilijana suosikkipuuhaani Granadassa on Calle Elviran teteríoissa eli marokkolaisissa teehuoneissa käyminen. Rakastan näitä paikkoja. Teetä löytyy montaa eri laatua ja tähän mennessä kaikki testaamani ovat olleet todella hyviä. Ei ihme, että tee käy Marokossa usein ihan jälkkäristäkin. Makeutta niissä tosin riittää, eli vähemmän makeanystävälle tällainen tee ei välttämättä maistu tai se kannattaa pyytää erikseen sokerittomana. Teen lisäksi teteríoista saa erilaisia naposteltavia avokadopirtelöstä kreppeihin. Itse olen Marokon reissun jälkeen ihastunut pahasti erilaisiin leivoksiin, joissa käytetään pähkinöitä, seesaminsiemeniä ja hunajaa. Tulen todella ikävöimään teteríoita täältä lähdettyäni, löytyisipä niitä Suomestakin. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi niissä on oma ihana tunnelmansa. Granadan arabilaiskortteleita kulkiessa tuntuu välillä kuin olisi kävellyt toiseen maahan, ja suitsukkeentuoksuiseen teteríaan astuessa tämä tunne vain voimistuu.

Sanoinko jo miten paljon tykkään Granadasta?

Albaicinia, Alhambran Torre del Homenaje ja sotilaiden asuntojen jäänteitä

Graffitiseinä Realejossa

Maese Píon massiivinen kasvispaella

Arkielämää Granadassa osa 1

Aloin kirjoittaa tätä postausta iskän innoittamana. Selitin yhden puhelun aikana vaikka mitä juttuja retkistä sun muista mitä olen tehnyt ja hämmästyin, kun minulta kysyttiinkin ”Niin, niin, mutta millaista sun arki on?”

Miksi minä mistään arjesta haluaisin selittää, sehän on tylsää ja jokapäiväistä. Hetken mietittyäni totesin, että taitaa se silti erota jonkin verran suomalaisesta. Tällä kertaa kirjoitan siis joitakin juttuja arkielämään liittyen. Tylsää se saattaa edelleen olla, mutta ehkä sieltä paistaa joitain kulttuurieroja tai yleistä Granada-fiilistelyä läpi.

Tekstistä tuli turhan pitkä, joten tämä postaus tulee kahdessa osassa.

Opiskelua ja pieniä arjen eroavaisuuksia

Käännösyksikkö

Luentoja minulla on ollut normaalisti yksi tai kaksi päivässä, eli en ole viettänyt yliopistolla niiden takia hirvittävästi aikaa. Aika rentoa siis, vaikka yliopistossa työmäärää ei voi koskaan päätellä pelkkien luentojen lukumäärän perusteella. Nyt minulla on tosin Granadan yliopistolla enää kahden kurssin loppukokeet ja yhden esseen kirjoittaminen jäljellä, joten sekin vähäinen tunneilla istuminen on loppunut.

Lomalainen en sentään kuitenkaan ole. Itsenäistä työtä riittää, sillä koealueisiin kuuluu paljon luettavaa ja lisäksi opiskelen myös Tampereen kesätenttejä varten. Voisin periaatteessa käydä yliopistolla enää vain pari kertaa ennen Suomeen paluuta. Huh, miten omituinen ajatus, paluu oikeasti lähestyy. Tulen varmasti ikävöimään täkäläistä ryhmätyöskentelyä, vaikken olisi ikinä uskonut sanovani niin. Jännitin suullisten esitelmien ja muiden yhteishommien tekemistä ihan älyttömästi, koska Suomessa ne kuuluvat ehdottomasti inhokkeihini ja täällä mahdollinen kielimuuri voi vaikeuttaa asioita. Pelko oli turhaa. Espanjalaiset ovat tottuneet isoon määrään ryhmätöitä jo ala-asteelta lähtien, ja hommat hoituvat usein tosi sujuvasti. Ryhmähenki ja toisten kannustaminen menevät välillä myös ihan toisiin sfääreihin kuin Suomessa, tunneilla on yllättävän iloinen tunnelma.

Luennot ovat toisinaan aika rentoja

Koska arkeni ei erityisemmin pyöri luentojen ympärillä olen saanut aikatauluttaa omat menoni ja tekemiseni melko vapaasti. Tuntien jälkeen olen joskus harvoin jäänyt hetkeksi yliopistolle opiskelemaan itsenäisesti, mutta yleensä suuntaan suoraan kotiin. Herään tyypillisesti melko myöhään, joten aamupala jää usein väliin ja vatsa kurnii kunnolla tuntien loputtua. Joitain kertoja olen käynyt ennen luentoja tai niiden välissä popsimassa churroja, mutta useimmiten en jaksa vaivautua. Vaikka onkin kiva fiilistellä heti herättyä rennosti kahvilassa ja nauttia auringosta, ei jatkuva leivonnaisten mussutus ole kovin terveellistä. En muutenkaan ole ihastunut churroihin erityisemmin, kuvittelin niiden olevan makeampia tai ainakin vähemmän suolaisia. Ensimmäisen syötyäni ajattelin, etten tule pitämään niistä ollenkaan, mutta kumma kyllä nyt niitä tekee välillä jopa mieli. Ehkäpä olen espanjalaistumassa pikkuhiljaa. Samoin oliiveja on tullut napsittua sellaisinaan välipalaksi monet kerrat, sekin tapa on tarttunut espanjalaisilta.

Yrttikaupan nätti nosto-ovi

Yliopistolta suuntaan usein ostamaan tuoretta leipää kämpän lähellä olevista leipomoista. Koulumatkan varrella olevassa leipureilla on tapana heittää leivän mukaan pikkuisia ekstrasuolaisia, siitä tulee aina iloiselle tuulelle. Toisessa taas jutustelen yleensä leipurin kanssa mukavia, ilmeisesti jäin ulkomaalaisena tosi nopeasti muistiin. Hän yleensä kommentoi espanjani kehitystä jotenkin muun puheen lomassa. Tällainen myyjän kanssa juttelu on minulle täysin uusi juttu. Aluksi odotin jatkuvasti jonottajien valittavan, kun myyjä vain puhuu ja puhuu yhden asiakkaan kanssa saamatta jonoa etenemään, mutta se onkin ihan tavallista. Olen yllättänyt itsenikin muutaman kerran jumittamalla jonoa oikeasti pitkään. Kerrankin kävin tupaten täynnä olevassa marketissa kymmenen minuuttia ennen sulkeutumisaikaa. Kassoille oli hirveät jonot, ja jouduin odottamaan omaa vuoroanikin kauan. Yrittäessäni maksaa päädyimme kuitenkin myyjän kanssa käymään innokkaan keskustelun linssipastasta sun muusta kuin vanhat kaverukset. Suomessa tuollaiseen röyhkeään hidasteluun ei olisi enää silmien pyöräyttelyt ja kröhimiset riittäneet, vaan aika varmasti joku rempseä olisi kettuuntuneesti pistänyt juttutuokiolle stopin. Täällä asiassa ei ollut mitään kummallista, vaikka jonot olivat pitkät ja työntekijöidenkin piti päästä kotiin. Espanjalaiset ovat välillä tosi leppoisaa porukkaa.

Espanjalaiselle kulttuurille on muuten tyypillistä, että kaikkia ostoksia ei välttämättä tehdä samassa kaupassa vaan esimerkiksi hedelmät napataan usein fruteríasta, leipä panaderíasta, korut joyeríasta ja pesuaineet ynnä muut niihin erikoistuneesta liikkeestä. Ría-päätteitä riittää. Itse tosin asun muutaman minuutin kävelymatkan päässä parista isosta marketista, mercadonasta, joten hyödynnän niitä paljon ja ostan sikin sokin erityyppisiä tuotteita. Kyllähän se toisinaan nopeuttaa ostosreissua, jos kaiken voi ostaa samasta paikasta.

Plaza Isabel

Plaza Nueva

Katedraalin pääsisäänkäynti

Kaupassakäynnin lisäksi roskien vieminen poikkeaa täällä Suomesta, koska täällä haetaan roskat päivittäin kadulta. Tämä jaksaa kummastuttaa minua edelleen, etenkin koska parvekkeeni alta kuuluu kamala melu joka yö siivoustyöläisten vetäessä roska-astioita pitkin mukulakivikatua. Minua tällainen meteli ei haittaa, mutta luulisi herkkäunisia tai aikaisin heräämään joutuvia ärsyttävän. Iso osa naapureista saa heittää roskapussinsa suoraan ulko-oven eteen, ei tällaista vaan Suomessa näe. Kierrätys on myös mahdotonta, koska eri tyyppisille roskille ei ole omia astioita.

Asuntooni kuuluu aika lailla kaikki äänet kadulta tehokkaasti sisälle, mutta meluun tottuu ja toisinaan on hauska jammailla naapurien musiikkien tahdissa. Espanjalaisten jalkapallovimmakin on tullut tätä kautta enemmän tutuksi, kun tärkeiden matsien aikaan ihmiset eivät tunnu muusta puhuvan kuin futiksesta ja kisakatsomoiden melu kuuluu kotiin asti läheisistä baareista ja naapureiden asunnoista. Viime viikollakin hyvä, etten pompannut ilmaan, kun hiljaisen illan rikkoi yhtäkkinen ”GOOOOOOOOOOOL!!!” -kuorohuuto, jota seurasi naapurin juoksentelu kotikadulla vuvuzelan kanssa. Toisen naapurin kuulin paiskovan ovia ja kiroilevan kovaan ääneen. Jalkapalloon suhtaudutaan täällä kuin jääkiekon MM-finaaliin Suomessa, siihen pitää heittäytyä täysillä mukaan.

Tästä tekstistä tuli nyt vähän asiasta toiseen hyppivä ja katkonainen, hups. Olisi pitänyt varmaan tehdä tekstille raamit etukäteen eikä vain antaa ajatusvirran tulla, mutta en halua enää kirjoittaa kaikkea uusiksi. Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia ja kulttuurieroja Espanjaan liittyen tulee jatkuvasti lisää mieleen, kun istahtaa hetkeksi pohtimaan. Ensi kerralla sitten vähän lisää siitä mitä vapaa-ajalla tulee tehtyä.

Alhambra näkyy upeasti San Nicolásin näköalapaikalta

Katedraali ja Plaza Nueva Alhambran vartiotornista nähtynä

Ps. En usko tekeväni sen kummempaa postausta kämpästäni, joten tässä sen sijaan pikainen video mistä näkee halutessa huoneen missä asustelen ja pätkän kotikatua.

Andalusialainen pääsiäinen

Hejsan! Pitkästä aikaa taas!

Aika sen kuin rientää. Viime kirjoituskerran jälkeen on tapahtunut vaikka mitä aina tavallisesta espanjalaisesta arjesta pelimessuihin ja toisella mantereella vierailuun. Marokon reissu oli mahtava, tarkoituksena olisi kirjoittaa siitäkin tänne, mutta saa nähdä saanko sitä koskaan aikaiseksi. Nyt kirjoitan kuitenkin vähän lähemmästä tapahtumasta.

Semana Santa

Espanjassa pääsiäinen on ihan älyttömästi isompi juhla kuin meillä Suomessa. Vaikka tykkäänkin Suomen tavoista ja perinteistä pääsiäisen suhteen oli todella mielenkiintoista nähdä miten espanjalaiset sitä viettävät.

Pääsiäistä juhlitaan Espanjassa Semana Santan, pyhän viikon, merkeissä kokonaiset seitsemän päivää (tänä vuonna 9.–16.4). Yliopistolla oli tämän ansiosta puolentoista viikon pääsiäisloma, koska espanjalaiset todella tykkäävät ottaa kaiken irti pyhistä ja ylimääräisistä vapaapäivistä

Öinen pääsiäiskulkue ja Alhambra

Andalusiassa on Espanjan isoimmat juhlallisuudet pääsiäisen suhteen, joten minulla kävi hyvä tuuri vaihtopaikan valinnan suhteen. Joka päivä procesiónit eli pääsiäiskulkueet täyttivät kadut ja ihmiset juhlivat yötä päivää. Itse ehdin jo hetkellisesti unohtaa koko pääsiäisviikon olemassaolon, kunnes palmusunnuntaina kuulin mahtipontista musiikkia parvekkeelta. San Antónilta, kämppäni lähellä olevalta kauppakadulta, oli juuri lähdössä pääsiäiskulkue matkaan. Kaikki muu tekeminen unohtui varsin nopeasti siltä illalta, kun orkesteria oli pakko lähteä seuraamaan. Pian ovesta päästyäni huomasin kuitenkin, että keskustassa ei noin vaan liikutakaan Semana Santan aikaan. Sovin näkeväni kaverit ydinkeskustassa, mutta matkaan mikä normaalisti taittuu kävellen 5–10 minuutissa menikin tällä kertaa yli 45 minuuttia. Keskusta oli ihan tukossa, koska jokainen vähääkään isompi katu oli varattu kulkueiden käyttöön ja niiden edessä oli suuret ihmislaumat. Tapaamisen viivästyminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, koska tunnelma kaupungilla oli niin ainutlaatuinen ja vilkuilin useita eri kulkueita ihmisjoukkojen läpi pujotellessani.

Granada oli kuin eri kaupunki. Autoja ei näkynyt missään, ihmiset kulkivat kaduilla miten sattuu ja suitsukkeiden tuoksu täytti ilman. Joka paikassa oli innokkaasti höpöttäviä ihmisiä ja eräänlaisia pieniä karnevaalikojuja oli ilmestynyt aukioille. Joitakin aasialaisia pikkukauppoja lukuun ottamatta kaikki kaupatkin olivat kiinni, tosin tämä toistuu sunnuntaisin normaalistikin. Pääsiäisviikolla kuitenkin kaupat olivat huomattavasti useammin kiinni kuin auki. Tämä hämmensi minua kovasti, kun ei koskaan tiennyt mistä pitäisi hakea ruokaa tai saako tuoretta leipää sinä päivänä vai ei. Vastaleivottu leipä on muuten yksi asia mitä tulen takuulla ikävöimään Suomeen palattuani. Niin paljon kuin ruisleipää kaipaankin, on ihanaa käydä kotimatkan ohella paikallisessa leipomossa hakemassa juuri uunista tullutta, lämmintä leipää.

Kävin katsomassa pääsiäiskulkueita monta kertaa viikon aikana, mutta en silti nähnyt edes neljäsosaa kaikista. Espanjalaisen kaverini mukaan kulkueita on yhtä monta kuin kirkkoja Granadassa. Ei siis ihme, että keskustassa riitti tungosta. Jokainen kulkue lähtee omalta kirkoltaan, kulkee suunniteltua reittiä kaupungin läpi Katedraalille ja sieltä taas eri reittiä takaisin omalle kirkolle. Kulkueissa pidettävien asujen värit riippuvat myös kirkosta. Sen perusteella mitä näin, ja mitä kaverit kertoivat, kulkueet noudattavat kaikki vahvasti samaa kaavaa. Jokaiseen kuuluu vähintään suippohattuisia veljeskunnan jäseniä, puhallin- ja rumpuorkesteri sekä perinteiseen mustaan asukokonaisuuteen pukeutuneita naisia. Kulkueen tärkeimmät osat ovat kuitenkin los pasos, eli suuret uskonnolliset rakennelmat (ei mitään havaintoa oikeasta termistä suomeksi), joiden kantamiseen tarvitaan monta ihmistä. Granadassa yleensä kulkueen ensimmäisessä osassa kannettiin Kristus-pasoa ja toisessa kymmenillä kynttilöillä koristeltua Neitsyt Marialle omistettua pasoa. Näin kuitenkin pari muutakin, joten ilmeisesti rakennelmien ei aina tarvitse olla juuri näille omistettuja. Joissain oli esimerkiksi roomalaisia miehiä Kristuksen lisäksi. 

Kulkueisiin pääsee osallistumaan kuulemma jokainen vapaaehtoinen, mutta marssiminen on rankkaa. Keskimäärin yksi kulkue marssii vähintään kuusi tuntia, mutta toiset kulkevat puoli vuorokautta tai enemmän. Yksi kavereistani kertoi osallistuneensa soittajana eräänä vuonna ja hänellä meni kaksitoista tuntia seistessä, marssiessa ja soittaessa. Kulkueesta ei noin vain lähdetäkään ja pienet tauotkin menevät yleensä seisten. Syöminen tapahtuu pikaisesti voileivän muodossa jossain välissä. Torvensoittajana hänellä myös puutuivat ja rohtuivat huulet sen verran, että soittaminen oli loppupuolella hankalaa.

Paso, jota kantamassa yli kymmenen ihmistä.

Capirotet, eli veljeskuntien huppuhatut, liittyvät perinteisiin ja katumusharjoitukseen. Niitä ei missään tapauksessa tule sekoittaa KKK:n huppuihin.

En oikein tiedä miten tätä kaikkea pitäisi kuvailla, mutta tunnelma oli todella ainutlaatuinen ja vaihteli roimasti paikasta ja ajasta riippuen. Päivällä hiukan sivummalla olevia kulkueita seuratessa fiilis oli todella rento ja iloinen. Palmusunnuntaina päädyttiin vahingossa kaverien kanssa suoraan paraatipaikalle Katedraalin eteen katsomaan kulkueita vain muutaman sentin päästä. Välillä piti yrittää parhaansa mukaan litistyä takana olevia ihmisiä vastaan, ettei vahingossa kamppaa marssijoita. Katedraali on Granadassa tunnetuin paikka seurata kulkueiden menoa, ja ne ketkä eivät pääse tai halua tulla seuraamaan menoa kaduille katsovat suoraa tv-lähetystä Katedraalilta kotonaan. Katedraali on aina upea, mutta illalla erikseen valaistuna ja juhlallisuuksien keskellä näky piirtyi muistiin erityisen kauniisti. Kello kävi lähempänä keskiyötä ja tunnelma oli hyvin harras. Oli todella maagista seurata kulkuetta niin läheltä ja huomata yleensä niin äänekkäiden espanjalaistenkin hiljenevän kunnioittavasti. Yön hämäryys tekivät kaikesta heti vaikuttavampaa. Harmi, etten huomannut ladata puhelinta ennen lähtöä, olisin halunnut kuvia ja pari videota juuri tuosta hetkestä. Etenkin musiikkien kannalta. Kulkueiden musiikit yllättivät minut positiivisesti ja pidin erityisen paljon juuri tuona sunnuntaina soitetuista kappaleista.

Kulkueita tuli tosiaan nähtyä monta kertaa, ja niiden lisäksi istuin iltaa kaverien kanssa tapaksilla ja nautin yleisestä juhlahumusta muutenkin. Porukka missä kuljin oli myös kivan kansainvälistä koko ajan, joten pääsimme vertailemaan ja juttelemaan muiden maiden pääsiäisperinteistä sun muista. Olen todella iloinen myös siitä, että porukkaan kuului espanjalaisiakin, joten pääsin kokemaan ns. ”oikean” espanjalaisen Semana Santan. Paikalliset tunsivat kaikki niksit minne ja mitä kautta kulkea paikasta toiseen ja mitkä asiat oli vain pakko nähdä ja kokea. Oli myös helppoa nykäistä kaveria hihasta ja kysellä kaikkea mitä ikinä mieleen juolahtikaan espanjalaisista tavoista. Ja hyödytti tämä tietysti paikallisiakin, kun he pääsivät innokkaina kyselemään miltä andalusialainen pääsiäinen näyttää ulkopuolisille. Kuulin useamman kerran kysymykset ”Pelottaako?” ja ”Espanjalaiset on varmaan ihan sekopäitä sun mielestä?” Sinänsä ymmärrän mistä nämä kyselyt tulivat, varmaan lapsena olisin vähän säikkynytkin naamioituja ihmisiä ja ajoittain hyvinkin melankolista musiikkia, mutta aikusena lähinnä ihmettelin kaikkea haltioissani.

Gitanos ja öinen Alhambra

Semana Santa oli älyttömän hieno kokemus. Etenkin ilta ja yö, jolloin menimme katsomaan Gitanosia, Granadan kuuluisinta pääsiäiskulkuetta, Sacromonten naapurustoon. Sacromonte on tunnettu flamenco-esityksistään ja vilkkaasta yöelämästä. Itse en ollut käynyt siellä ennen, mutta nytpähän tiedän, että maine on ansaittua. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli katsoa Gitanosia Paseo de los Tristesin varrella, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että päädyimme kulkemaan Sacromonteen yli tunnin etuajassa. Odottelu ei kuitenkaan haitannut. Kello lähestyi taas jo keskiyötä ja ulkona saattoi silti olla vain ohuella neuleella. Nojailimme muuriin Marían opettaessa minulle ja tanskalaiselle vaihtarille miten suolattuja auringonkukansiemeniä syödään espanjalaisittain oikeaoppisesti kuorineen. Alhaalla kadulla ihmiset taputtivat voileipien tekijöille flamenco-tahtia. Innokas mies soitti kitaraa rytmissä ja aina silloin tällöin väkijoukosta kuului olé-kannustuksia. Ilmassa tuoksui kokosta lähtevä savunhaju ja pimeiden kukkuloiden metsiköistä pilkehti valonvälähdyksiä kulkijoiden taskulampuista. Kaiken tämän kruunasi kuunloisteessa kylpevä Alhambra, joka näkyi hiljaisessa komeudessaan suoraan valitsemamme odotuspaikan edessä.

Lopulta myös pääsiäiskulkue pääsi paikalle. Ihmisiä oli kadulla niin paljon, että marssijat sekoittuivat katsojiin. Paso-rakennelman kuljettua aina säännöllisin välein sijoitettujen kokkojen ohi, liekit roihahtivat pari metriä korkeammiksi, ja tulen ylle ammuttiin muutamia raketteja. Olimme niin lähellä yhtä kokoista, että kipinät leijailivat ympärillämme kauniisti. Orkesterin hiljetessä hetkeksi alkoi eräs nainen laulaa surullista laulua flamenco-tyyliin. Miten sellainen määrä ihmisiä voikaan hiljentyä niin täysin toisen laulun ajaksi, ihan kuin kaikki olisivat päättäneet pidättää henkeä yhtä aikaa. Laulun päätyttyä olé-huudot raikuivat vielä kovempaa kuin aiemmin. 

Todella unohtumaton yö. Ja koko pääsiäinen. Paljon mielenkiintoisia keskusteluja, opin ja näin hirvittävästi uusia asioita ja testasinpa myös joitakin paikallisia pääsiäisherkkujakin. Espanjalaiset donitsit muistuttavat muuten suomalaisia ulkoisesti, mutta siihen se samanlaisuus sitten jääkin.

Voisin selittää ja hehkuttaa Semana Santaa vaikka kuinka, mutta parempi lopettaa ennen kuin innostun yhtään enempää. En osaa edes kuvailla ja selittää kaikkea. Kuvista ja videoista toivon mukaan välittyy edes osa siitä tunnelmasta mikä Granadassa oli tuon viikon. En tosin ottanut kovin paljon kuvia tai videoita, ja erityisesti öisin otetuista ei tahdo saada selvää. Ei voi mitään, onpahan jokin tekosyy palata viettämään Semana Santaa toistekin :)

Alhambra

Paso del Cristo Sacromontessa

Ensimmäiset viikot Granadassa

Hyvin alkaa blogin pitäminen, kun melkein kolmeen viikkoon ei kuulu mitään, hups. Vähän veikkaan, etten tule postailemaan kovin säännöllisesti.

Vilinää ja huisketta on riittänyt tässä ekojen viikkojen aikana. Toisaalta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo pidempään, toisaalta on käsittämätöntä, että eka kuukausi on jo yli puolivälin. En oikein tiedä mistä aloittaa, kun on tapahtunut niin paljon.

Granada on aivan uskomattoman ihana kaupunki, täällä riittää nähtävää ja tehtävää vaikka kuinka paljon, ja miljöö saattaa muuttua huomattavasti vain kilometrin kävelyn jälkeen. Karttaa silmäillessä kaupunki voi näyttää suurelta ja sokkeloiselta, mutta todellisuudessa Granada on yllättävän pieni ja muistuttaa tunnelmaltaan välillä kodikasta pikkukylää. Keskustassa on todella helppo suunnistaa, kunhan oppii pari isointa katua ja maamerkkiä. Hämmästelen edelleen miten nopeasti täällä pääsee paikasta toiseen kävellen, ja paikallisbusseihin en ole viitsinyt tutustua ollenkaan, koska asunnoltani kävelee keskustan toiselle laidalle noin puolessa tunnissa. Ekoina päivinä keskustan ja sen lähialueiden labyrinttimäisyys ja yllättävän kapeat kadut hiukan hämmensivät, mutta nyt tykkään niistä hirveästi. Aina löytyy jotain uutta nähtävää. Arkkitehtuuri on Espanjalle tyypillisesti juhlavampaa ja koreampaa kuin Suomessa, mutta Granadaan oman lisäsäväyksen tuovat lisäksi tunnelmalliset arabikorttelit ja -kadut, joita löytyy erityisesti Albaicinín kaupunginosasta. Albaicín onkin tähän mennessä omasta mielestäni Granadan näteintä aluetta. Yleisesti rakennukset ja kadut tuntuvat olevan siellä huonommassa kunnossa kuin muualla, mutta se on varsin ymmärrettävää, koska kyseessä on kaupungin ensimmäinen valmistunut osa, jolla on ikää jo noin tuhat vuotta. Granada on kulttuuriltaan ja historialtaan mielenkiintoinen kaupunki ja täällä on paljon kaunista ja kiinnostavaa nähtävää. Nähtävyyksistä tunnetuin on ehdottomasti Alhambra, maurilaisaikainen palatsi. Itse olen lähinnä ihaillut sitä kaukaa ja vieraillut pikaisesti sisäpihalla, joten tarkempi palatsiin tutustuminen on vasta edessä.

Kylläpä tuli matkaopastekstiä.
 

Sierra Nevada näkyy Parque de las Cienciasin näkötornilta...

...kuin myös Carmen de los Mártirezin suojista.

Asunnon etsintää 

Ensimmäisinä päivinä en oikein päässyt nauttimaan Granadan ihanuudesta, kun takaraivossa kolkutti ajatus mahdollisesta asunnottomuudesta. Käytännön asioiden hoitaminen oli aloitettava jo ekan yön jälkeen, ja eka viikko olikin hyvin erilainen kuin aiemmat Espanjan reissuni. Ensimmäisenä tehtävänä kävin etsimässä yhden Erasmus-järjestön toimiston, mistä sain näppärästi ostettua prepaidin. Espanjassa ei oikein tunneta rajatonta mobiilinettiä, mutta oman asunnon ja muiden rakennusten wifeillä pärjää jo hyvin, ja saapa siihen prepaidiinkin ladattua dataa.

Albaicínissa pikkukatuja riittää.

Espanjalaisen puhelinnumeron ja netin avustuksella pystyin aloittamaan asunnonmetsästyksen, missä sitten riitti työmaata useaksi päiväksi. Olin etukäteen tutustunut 
siihen millaisiin asioihin asunnossa kannattaisi kiinnittää huomiota ja ajattelin asunnon löytyvän parissa päivässä, mutta hommaan menikin vähän pidempi aika kuin 
kuvittelin. Opiskelijoilla oli vielä koeviikko menossa ja kuulemma huoneita oli vapautumassa enemmän vasta myöhemmin. Asuntojen määrä oli siitä huolimatta suuri, joten tutkittavaa, kirjoitettavaa ja soiteltavaa riitti. 
Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, asuntoa ei välttämättä kannata vuokrata pelkkien kuvien perusteella. Tämä piti paikkansa, koska vaikka asunnot vaikuttivat kuvissa oikein passeleilta oli todellisuus muutamien 
kohdalla toista. Siinä vaiheessa, kun jouduin vaihtamaan hostellista toiseen oli olo aika kurja ja TOASin toimintaa kova ikävä. Muutamat asunnot joissa vierailin olivat 
muuten ihan hyvässä kunnossa, mutta eivät vain olleet minulle sopivia. Introverttinä astmaatikkona olin tiukka 
sen suhteen, etten halua asua asunnossa missä poltetaan sisällä ja biletetään joka päivä. Juhliminen on hauskaa, mutta itse ainakin tykkään juhlien jälkeen lähteä 
lataamaan akkuja rauhalliseen kotiin. Tupakointikaan ei haittaa niin kauan kun sisällä ei ole savua tai haise voimakkaasti. Ajattelin, etteivät nämä kriteerit ole mitenkään erityisen vaativat, mutta ne tuntuivatkin vaikeuttavan kämpän löytymistä huomattavasti, ja asunto löytyi vasta noin viikon päästä maahan saapumisesta. Viikko ei sinänsä ole aika eikä mitään, kun tarkemmin miettii, mutta muiden vaihtareiden juttuja kuunnellessa tuli vähän epätoivoinen olo, kun toiset tuntuivat löytävän asunnon jo parin päivän etsinnällä. Mietin moneen kertaan olenko liian nirso vaatimuksieni kanssa, mutta minulla taisi vain käydä huono tuuri.

Asunnosta toiseen juoksentelu oli yllättävän uuvuttavaa, kun kaikki ympärillä oli uutta ja mitään tietoa asunnoista ei meinannut saada etukäteen. Suomessa olen tottunut siihen, että asuntoilmoituksissa on paljon yksityiskohtaista tietoa kohteesta ja omistajalta voi aina kysyä lisätietoa tarvittaessa. Täällä pelkkä puhelinnumeron omaava lappu lasketaan tavalliseksi vuokrailmoitukseksi. Lisätietoja kysellessä vastauksena tuli lähes joka ikinen kerta käsky tulla katsomaan, vaikka kyse olisi ollut niinkin silmillä nähtävästä asiasta kuin nettiyhteydestä tai tupakoinnista. Hiukan eri systeemi kuin Suomessa siis. Asunnonetsintä ei ihan pääse suosikkikokemusteni kärkeen, mutta toisaalta oli mielenkiintoista päästä näkemään miten ja millaisissa asunnoissa monet granadalaiset asuvat. Kielitaitokin lähti kehittymään vauhdilla, kun kaikki kämppäkyselyt piti hoitaa espanjaksi ja nyt vuokrasanasto ja asumiskeskustelut tulevat kuin liukuhihnalta. Monet Granadan alueetkin tulivat heti tutuiksi ristiin rastiin katuja kipittäessä. Lopulta löysin myös loistokämpän, mutta siitä taidan kirjoittaa joku toinen kerta.

Kielillä puhumista ja koulujuttuja

Asunnon etsinnän lomassa kävin maistelemassa ensimmäistä kertaa tapaksia ja tutustumassa muihin opiskelijoihin. Huvitti, kun heti tokana iltana törmäsin toisiin pohjoismaalaisiin ja päädyin puhumaan tönkösti ruotsia ja norjaa. Olin etukäteen vähän jännittänyt, että uskallankohan avata suutani ollenkaan vieraassa seurassa, mutta seura oli hyvää ja juttu luisti. Oli mahtava fiilis, kun tajusi hostelliin palatessa kuunnelleensa ja puhuneensa juuri neljä tuntia putkeen nopeatempoista espanjaa, välillä jopa melkein sujuvasti. Olen muutenkin osallistunut vaihto-opiskelijoille tarkoitettuihin tapahtumiin ja tutustunut porukkaan. Tapas-iltoja, tutustumisleikkejä ja vierailua näköalapaikoilla sekä eri kaupunginosissa on tullut koettua ja kivaa on ollut. Näiden lisäksi sain kotkan siivestä päähän Parque de las Cienciasin ”Petolinnut lennossa” -opetustuokiossa. Hieno hetki.

Viime viikko sujui orientoivissa infoissa, opiskelijatapahtumissa, kämpillä koulujuttuja säätäen ja pääsinpä vihdoinkin tutustumaan Granadaan vähän paremmin ilman, että täytyi tuli hännän alla katsella kämppiä. Ihmiset ovat olleet todella mukavia ja juttelu on hoitunut lähes pelkästään espanjaksi. Olen nähnyt ja kokenut tosi paljon kaikkea jo näiden ekojen viikkojen aikana, tosi jännää ajatella miten paljon on vielä edessä. Välillä on pitänyt ihan pysähtyä miettimään, että hei mä ihan oikeasti asun Espanjassa, mitä ihmettä! Pikkutyttönä minulle oli jostain syystä itsestäänselvyys, että tulen joskus muuttamaan ulkomaille, mutta hassua ajatella, että näin oikeasti kävi. Ja kommunikoin myös espanjaksi päivittäin, mahtavaa! Tosi monia pieniä ilon hetkiä, kun huomaa ymmärtävänsä ja onnistuvansa välittämään viestejä semmoisella kielellä joka ei ole itselle se vahvin. Tulee hieno fiilis, kun joku täysin satunnainen ihminen alkaa jutustelemaan ja sitä osaakin vastata yllätyksestä huolimatta. Tietysti on myös päiviä ja tilanteita jolloin ei puheentuottamisesta meinaa tulla mitään ja toisten juttujakin ymmärtää tosi vaihtelevasti. Joinain hetkinä voi keskustella huomaamattaan monta tuntia sujuvasti ja seuraavana täytyy pyytää muita toistamaan yksinkertaisetkin asiat moneen kertaan. Tuntuu, että osaan espanjaa 20-90% päivästä riippuen, jos nolla on täysi uuno ja sata sujuva keskustelija. Hienoa silti, kun välillä on tuntunut, että junnaan täysin paikallani espanjan kanssa. Näin ei selvästikään ole.

Koulu alkoi virallisesti tällä viikolla ja nyt on ekat luennot takana. Tähän mennessä tunnit ovat olleet hyvin erilaisia keskenään ja opetus poikkeaa ajoittain reilusti suomalaisesta. Tiedossa on ainakin älyttömästi ryhmätöitä mikä vähän hirvittää, mutta toisaalta töiden lomassa tutustuu uusiin ihmisiin ja espanjaa on pakko käyttää enemmän. Kurssien vaikeustaso tuntuu vaihtelevan aika paljon ja näin alussa on vähän hankala selvittää mitkä kurssit ovat liian helppoja ja mitkä todella vaikeilta. Toisaalta joidenkin kurssien mielekkyys selviää jo ensimmäisten minuuttien aikana. Tästä esimerkkinä oikeasti mielenkiintoiselta vaikuttava Espanjan kulttuurin ja historian kurssi, jota en taatusti ole suorittamassa. Opetus oli sitä, että opettaja alkoi hiljaisella äänellä lukea muistiinpanoja kirjasta luokalle kuin olisi iltasatua kertonut. Kahden tunnin kuuntelun jälkeen käteen ei jäänyt kuin uninen olo ja entistä suurempi arvostus dioja käyttäviä opettajia kohtaan. Säikähdin myös hiukan, että tätäkö se opiskelu tulee olemaan, koska en ymmärtänyt opettajan nopeasta espanjasta kuin muutaman sanan sieltä täältä. Onneksi opetustyylit vaihtelevat ja toisten opettajien kohdalla pystyn seuraamaan espanjankielistä opetusta paremmin. Kurssivalintojen kanssa taistelen edelleen, mutta toivottavasti ensi viikolla saan lukkarin lyötyä lukkoon.

Pelkkiä kouluhommia ei kuitenkaan ole tiedossa. Huomenna ainakin lähden muiden vaihtarien kanssa päiväreissulle Rondaan, toiseen Andaluciassa sijaitsevaan kaupunkiin. Lisäksi harrastan ilmeisesti nykyään myös teatteria, heh.

Tulipa pitkä postaus, taidan lopettaa tällä kertaa tähän. Lisää kuulumisia taas myöhemmin!

Rakastan sitä, että joka paikka on täynnä appelsiinipuita.