Arkielämää Granadassa osa 2

Sitä kuulee sanottavan, etteivät Erasmus-vaihtarit tee muuta kuin juhli, etenkään Granadassa mitä pidetään varsinaisena biletyskaupunkina. Tällainen kuvaus ei oikein sovi minuun henkilökohtaises-

ti, vaikka tietysti juhlin toisinaan itsekin. Ujosta introvertistä ei kuitenkaan tule supersosiaalista ulkomaillakaan, joten vietän aika paljon aikaa yksinäni koulun jälkeen. Roikun esimerkiksi koneella kuten Suomessakin, koska arki on arkea täälläkin eikä sitä aina vain jaksa toisten ihmisten seuraa.

Kauppa Calle Elviralla

Välillä myös unohdan, että suomalainen hiljaisuus ei ole tavallista kaikkialla, ei omassa kodissakaan. On päiviä, jolloin italialainen kämppikseni vaikuttaa hiukan vaivaantuneelta ja levottomalta seurassani. Silloin yleensä tajuan, etten ole vetänyt oikeaoppista innokasta small-talkia hänen kanssaan vaan puhunut Suomessa varsin riittävään suppeaan tapaan. Jos olen hiljainen enkä hymyile korvasta korvaan tuntuu kämppikseni helposti luulevan, että olen vihainen tai en halua puhua hänelle. Sitä pitää välillä vähän selitellä, mutta pian taas hymyilemme ja päpätämme yhdessä. Espanjalaiset kaverinikaan eivät ole oikein tottuneet hiljaisiin hetkiin keskustelussa, ja olenkin useamman kerran joutunut vakuuttelemaan olevani kunnossa ja hyvällä tuulella, vaikken puhuisikaan lakkaamatta.

Vaikka tykkäänkin olla paljon yksin, en sentään ole ihan erakoitunut omaan huoneeseeni vaan tykkään vaikkapa kierrellä kaupungilla. Uusien paikkojen löytäminen on kivaa, kauppoja riittää ja asuntoni on viihtyisästi joen lähistöllä. Läheltä löytyy myös puistoja missä on ihana kuljeskella ja istua lukemassa. Pari päivää sitten poikkesin esimerkiksi etsimässä The Clashin Joe Strummerille omistetun aukion. Tekemistä siis riittää. Viime aikoina tosin päivisin kuljeskelu on jäänyt vähemmälle, kun peruslämpötila tuntuu olevan yli +35 astetta ja lämpötila vain kohoaa kesän edetessä. Siinä ei oteta montaa askelta kodin ulkopuolelle, kun on jo ihan hikimärkä. Granadalaiset kuulemma itsekin pakenevat kesäksi rannikolle tai matkailemaan, koska kaupungista tulee paahtava. Jo nyt olo on hiukan tukala oman huoneen ollessa kuin uuni, vaikka parvekkeeni ovet ovat yötä päivää selällään.

Puisto Genil-joen varrella

Strummerilla ja Granadalla on pitkä historia

Flamenco-esitystä kuuntelemassa

Kavereiden kanssa käyn silloin tällöin tapaksilla tai teellä, tai sitten teemme jotain muuta kivaa yhdessä. Yhteisistä matkoista en puhu nyt, koska joistakin olen kirjoitellut jo aiemmin ja ne eivät oikein kuulu arkeen. Arkena olen käynyt kuitenkin esimerkiksi kansainvälisillä tapaksilla, vaihtareille ja paikallisille järjestetyssä tapahtumassa missä on tarkoituksena maistella eri maiden ruokia. Yhdellä kerralla teemana oli ”maailman riisit”, joten kaiketi söimme erimaalaisia riisejä. Kaikki tapakset tulivat kuitenkin paellan muodossa, joten aika espanjalaiselta tuntui. Oli todella hauska ilta, ja kaverit saivat minut myös maistamaan hitusen Valencian erikoisuutta: mustaa paellaa. Kyseessä on mustekalan musteella värjätty ruoka, ja sen maistamisen jälkeen oli kaikilla syöjillä mustat suut. Vielä monta tuntia tapahtuman jälkeen huomasin, että huulissani ja hampaissani oli edelleen mustaa sävyä. Söin tuolloin myös tajuttoman hyvää sienipaellaa, Maese Píossa hallitaan riisiruuat.

Viime viikolla puolestaan kävin salsatunnilla kavereiden kanssa. Granadan kaupunki tarjoaa ilmaiseksi tanssi- ja liikuntatunteja, ja pitihän sitä kauden viimeiselle tunnille lähteä. Oli todella hauskaa! Salsa ei todellakaan ole minun lajini, mutta latinorytmejä, naurua ja vauhtia kuitenkin riitti.

Tetería Palacio Nazari

Teeintoilijana suosikkipuuhaani Granadassa on Calle Elviran teteríoissa eli marokkolaisissa teehuoneissa käyminen. Rakastan näitä paikkoja. Teetä löytyy montaa eri laatua ja tähän mennessä kaikki testaamani ovat olleet todella hyviä. Ei ihme, että tee käy Marokossa usein ihan jälkkäristäkin. Makeutta niissä tosin riittää, eli vähemmän makeanystävälle tällainen tee ei välttämättä maistu tai se kannattaa pyytää erikseen sokerittomana. Teen lisäksi teteríoista saa erilaisia naposteltavia avokadopirtelöstä kreppeihin. Itse olen Marokon reissun jälkeen ihastunut pahasti erilaisiin leivoksiin, joissa käytetään pähkinöitä, seesaminsiemeniä ja hunajaa. Tulen todella ikävöimään teteríoita täältä lähdettyäni, löytyisipä niitä Suomestakin. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi niissä on oma ihana tunnelmansa. Granadan arabilaiskortteleita kulkiessa tuntuu välillä kuin olisi kävellyt toiseen maahan, ja suitsukkeentuoksuiseen teteríaan astuessa tämä tunne vain voimistuu.

Sanoinko jo miten paljon tykkään Granadasta?

Albaicinia, Alhambran Torre del Homenaje ja sotilaiden asuntojen jäänteitä

Graffitiseinä Realejossa

Maese Píon massiivinen kasvispaella

Arkielämää Granadassa osa 1

Aloin kirjoittaa tätä postausta iskän innoittamana. Selitin yhden puhelun aikana vaikka mitä juttuja retkistä sun muista mitä olen tehnyt ja hämmästyin, kun minulta kysyttiinkin ”Niin, niin, mutta millaista sun arki on?”

Miksi minä mistään arjesta haluaisin selittää, sehän on tylsää ja jokapäiväistä. Hetken mietittyäni totesin, että taitaa se silti erota jonkin verran suomalaisesta. Tällä kertaa kirjoitan siis joitakin juttuja arkielämään liittyen. Tylsää se saattaa edelleen olla, mutta ehkä sieltä paistaa joitain kulttuurieroja tai yleistä Granada-fiilistelyä läpi.

Tekstistä tuli turhan pitkä, joten tämä postaus tulee kahdessa osassa.

Opiskelua ja pieniä arjen eroavaisuuksia

Käännösyksikkö

Luentoja minulla on ollut normaalisti yksi tai kaksi päivässä, eli en ole viettänyt yliopistolla niiden takia hirvittävästi aikaa. Aika rentoa siis, vaikka yliopistossa työmäärää ei voi koskaan päätellä pelkkien luentojen lukumäärän perusteella. Nyt minulla on tosin Granadan yliopistolla enää kahden kurssin loppukokeet ja yhden esseen kirjoittaminen jäljellä, joten sekin vähäinen tunneilla istuminen on loppunut.

Lomalainen en sentään kuitenkaan ole. Itsenäistä työtä riittää, sillä koealueisiin kuuluu paljon luettavaa ja lisäksi opiskelen myös Tampereen kesätenttejä varten. Voisin periaatteessa käydä yliopistolla enää vain pari kertaa ennen Suomeen paluuta. Huh, miten omituinen ajatus, paluu oikeasti lähestyy. Tulen varmasti ikävöimään täkäläistä ryhmätyöskentelyä, vaikken olisi ikinä uskonut sanovani niin. Jännitin suullisten esitelmien ja muiden yhteishommien tekemistä ihan älyttömästi, koska Suomessa ne kuuluvat ehdottomasti inhokkeihini ja täällä mahdollinen kielimuuri voi vaikeuttaa asioita. Pelko oli turhaa. Espanjalaiset ovat tottuneet isoon määrään ryhmätöitä jo ala-asteelta lähtien, ja hommat hoituvat usein tosi sujuvasti. Ryhmähenki ja toisten kannustaminen menevät välillä myös ihan toisiin sfääreihin kuin Suomessa, tunneilla on yllättävän iloinen tunnelma.

Luennot ovat toisinaan aika rentoja

Koska arkeni ei erityisemmin pyöri luentojen ympärillä olen saanut aikatauluttaa omat menoni ja tekemiseni melko vapaasti. Tuntien jälkeen olen joskus harvoin jäänyt hetkeksi yliopistolle opiskelemaan itsenäisesti, mutta yleensä suuntaan suoraan kotiin. Herään tyypillisesti melko myöhään, joten aamupala jää usein väliin ja vatsa kurnii kunnolla tuntien loputtua. Joitain kertoja olen käynyt ennen luentoja tai niiden välissä popsimassa churroja, mutta useimmiten en jaksa vaivautua. Vaikka onkin kiva fiilistellä heti herättyä rennosti kahvilassa ja nauttia auringosta, ei jatkuva leivonnaisten mussutus ole kovin terveellistä. En muutenkaan ole ihastunut churroihin erityisemmin, kuvittelin niiden olevan makeampia tai ainakin vähemmän suolaisia. Ensimmäisen syötyäni ajattelin, etten tule pitämään niistä ollenkaan, mutta kumma kyllä nyt niitä tekee välillä jopa mieli. Ehkäpä olen espanjalaistumassa pikkuhiljaa. Samoin oliiveja on tullut napsittua sellaisinaan välipalaksi monet kerrat, sekin tapa on tarttunut espanjalaisilta.

Yrttikaupan nätti nosto-ovi

Yliopistolta suuntaan usein ostamaan tuoretta leipää kämpän lähellä olevista leipomoista. Koulumatkan varrella olevassa leipureilla on tapana heittää leivän mukaan pikkuisia ekstrasuolaisia, siitä tulee aina iloiselle tuulelle. Toisessa taas jutustelen yleensä leipurin kanssa mukavia, ilmeisesti jäin ulkomaalaisena tosi nopeasti muistiin. Hän yleensä kommentoi espanjani kehitystä jotenkin muun puheen lomassa. Tällainen myyjän kanssa juttelu on minulle täysin uusi juttu. Aluksi odotin jatkuvasti jonottajien valittavan, kun myyjä vain puhuu ja puhuu yhden asiakkaan kanssa saamatta jonoa etenemään, mutta se onkin ihan tavallista. Olen yllättänyt itsenikin muutaman kerran jumittamalla jonoa oikeasti pitkään. Kerrankin kävin tupaten täynnä olevassa marketissa kymmenen minuuttia ennen sulkeutumisaikaa. Kassoille oli hirveät jonot, ja jouduin odottamaan omaa vuoroanikin kauan. Yrittäessäni maksaa päädyimme kuitenkin myyjän kanssa käymään innokkaan keskustelun linssipastasta sun muusta kuin vanhat kaverukset. Suomessa tuollaiseen röyhkeään hidasteluun ei olisi enää silmien pyöräyttelyt ja kröhimiset riittäneet, vaan aika varmasti joku rempseä olisi kettuuntuneesti pistänyt juttutuokiolle stopin. Täällä asiassa ei ollut mitään kummallista, vaikka jonot olivat pitkät ja työntekijöidenkin piti päästä kotiin. Espanjalaiset ovat välillä tosi leppoisaa porukkaa.

Espanjalaiselle kulttuurille on muuten tyypillistä, että kaikkia ostoksia ei välttämättä tehdä samassa kaupassa vaan esimerkiksi hedelmät napataan usein fruteríasta, leipä panaderíasta, korut joyeríasta ja pesuaineet ynnä muut niihin erikoistuneesta liikkeestä. Ría-päätteitä riittää. Itse tosin asun muutaman minuutin kävelymatkan päässä parista isosta marketista, mercadonasta, joten hyödynnän niitä paljon ja ostan sikin sokin erityyppisiä tuotteita. Kyllähän se toisinaan nopeuttaa ostosreissua, jos kaiken voi ostaa samasta paikasta.

Plaza Isabel

Plaza Nueva

Katedraalin pääsisäänkäynti

Kaupassakäynnin lisäksi roskien vieminen poikkeaa täällä Suomesta, koska täällä haetaan roskat päivittäin kadulta. Tämä jaksaa kummastuttaa minua edelleen, etenkin koska parvekkeeni alta kuuluu kamala melu joka yö siivoustyöläisten vetäessä roska-astioita pitkin mukulakivikatua. Minua tällainen meteli ei haittaa, mutta luulisi herkkäunisia tai aikaisin heräämään joutuvia ärsyttävän. Iso osa naapureista saa heittää roskapussinsa suoraan ulko-oven eteen, ei tällaista vaan Suomessa näe. Kierrätys on myös mahdotonta, koska eri tyyppisille roskille ei ole omia astioita.

Asuntooni kuuluu aika lailla kaikki äänet kadulta tehokkaasti sisälle, mutta meluun tottuu ja toisinaan on hauska jammailla naapurien musiikkien tahdissa. Espanjalaisten jalkapallovimmakin on tullut tätä kautta enemmän tutuksi, kun tärkeiden matsien aikaan ihmiset eivät tunnu muusta puhuvan kuin futiksesta ja kisakatsomoiden melu kuuluu kotiin asti läheisistä baareista ja naapureiden asunnoista. Viime viikollakin hyvä, etten pompannut ilmaan, kun hiljaisen illan rikkoi yhtäkkinen ”GOOOOOOOOOOOL!!!” -kuorohuuto, jota seurasi naapurin juoksentelu kotikadulla vuvuzelan kanssa. Toisen naapurin kuulin paiskovan ovia ja kiroilevan kovaan ääneen. Jalkapalloon suhtaudutaan täällä kuin jääkiekon MM-finaaliin Suomessa, siihen pitää heittäytyä täysillä mukaan.

Tästä tekstistä tuli nyt vähän asiasta toiseen hyppivä ja katkonainen, hups. Olisi pitänyt varmaan tehdä tekstille raamit etukäteen eikä vain antaa ajatusvirran tulla, mutta en halua enää kirjoittaa kaikkea uusiksi. Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia ja kulttuurieroja Espanjaan liittyen tulee jatkuvasti lisää mieleen, kun istahtaa hetkeksi pohtimaan. Ensi kerralla sitten vähän lisää siitä mitä vapaa-ajalla tulee tehtyä.

Alhambra näkyy upeasti San Nicolásin näköalapaikalta

Katedraali ja Plaza Nueva Alhambran vartiotornista nähtynä

Ps. En usko tekeväni sen kummempaa postausta kämpästäni, joten tässä sen sijaan pikainen video mistä näkee halutessa huoneen missä asustelen ja pätkän kotikatua.