Ensimmäiset viikot Granadassa

Hyvin alkaa blogin pitäminen, kun melkein kolmeen viikkoon ei kuulu mitään, hups. Vähän veikkaan, etten tule postailemaan kovin säännöllisesti.

Vilinää ja huisketta on riittänyt tässä ekojen viikkojen aikana. Toisaalta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo pidempään, toisaalta on käsittämätöntä, että eka kuukausi on jo yli puolivälin. En oikein tiedä mistä aloittaa, kun on tapahtunut niin paljon.

Granada on aivan uskomattoman ihana kaupunki, täällä riittää nähtävää ja tehtävää vaikka kuinka paljon, ja miljöö saattaa muuttua huomattavasti vain kilometrin kävelyn jälkeen. Karttaa silmäillessä kaupunki voi näyttää suurelta ja sokkeloiselta, mutta todellisuudessa Granada on yllättävän pieni ja muistuttaa tunnelmaltaan välillä kodikasta pikkukylää. Keskustassa on todella helppo suunnistaa, kunhan oppii pari isointa katua ja maamerkkiä. Hämmästelen edelleen miten nopeasti täällä pääsee paikasta toiseen kävellen, ja paikallisbusseihin en ole viitsinyt tutustua ollenkaan, koska asunnoltani kävelee keskustan toiselle laidalle noin puolessa tunnissa. Ekoina päivinä keskustan ja sen lähialueiden labyrinttimäisyys ja yllättävän kapeat kadut hiukan hämmensivät, mutta nyt tykkään niistä hirveästi. Aina löytyy jotain uutta nähtävää. Arkkitehtuuri on Espanjalle tyypillisesti juhlavampaa ja koreampaa kuin Suomessa, mutta Granadaan oman lisäsäväyksen tuovat lisäksi tunnelmalliset arabikorttelit ja -kadut, joita löytyy erityisesti Albaicinín kaupunginosasta. Albaicín onkin tähän mennessä omasta mielestäni Granadan näteintä aluetta. Yleisesti rakennukset ja kadut tuntuvat olevan siellä huonommassa kunnossa kuin muualla, mutta se on varsin ymmärrettävää, koska kyseessä on kaupungin ensimmäinen valmistunut osa, jolla on ikää jo noin tuhat vuotta. Granada on kulttuuriltaan ja historialtaan mielenkiintoinen kaupunki ja täällä on paljon kaunista ja kiinnostavaa nähtävää. Nähtävyyksistä tunnetuin on ehdottomasti Alhambra, maurilaisaikainen palatsi. Itse olen lähinnä ihaillut sitä kaukaa ja vieraillut pikaisesti sisäpihalla, joten tarkempi palatsiin tutustuminen on vasta edessä.

Kylläpä tuli matkaopastekstiä.
 

Sierra Nevada näkyy Parque de las Cienciasin näkötornilta...

...kuin myös Carmen de los Mártirezin suojista.

Asunnon etsintää 

Ensimmäisinä päivinä en oikein päässyt nauttimaan Granadan ihanuudesta, kun takaraivossa kolkutti ajatus mahdollisesta asunnottomuudesta. Käytännön asioiden hoitaminen oli aloitettava jo ekan yön jälkeen, ja eka viikko olikin hyvin erilainen kuin aiemmat Espanjan reissuni. Ensimmäisenä tehtävänä kävin etsimässä yhden Erasmus-järjestön toimiston, mistä sain näppärästi ostettua prepaidin. Espanjassa ei oikein tunneta rajatonta mobiilinettiä, mutta oman asunnon ja muiden rakennusten wifeillä pärjää jo hyvin, ja saapa siihen prepaidiinkin ladattua dataa.

Albaicínissa pikkukatuja riittää.

Espanjalaisen puhelinnumeron ja netin avustuksella pystyin aloittamaan asunnonmetsästyksen, missä sitten riitti työmaata useaksi päiväksi. Olin etukäteen tutustunut 
siihen millaisiin asioihin asunnossa kannattaisi kiinnittää huomiota ja ajattelin asunnon löytyvän parissa päivässä, mutta hommaan menikin vähän pidempi aika kuin 
kuvittelin. Opiskelijoilla oli vielä koeviikko menossa ja kuulemma huoneita oli vapautumassa enemmän vasta myöhemmin. Asuntojen määrä oli siitä huolimatta suuri, joten tutkittavaa, kirjoitettavaa ja soiteltavaa riitti. 
Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, asuntoa ei välttämättä kannata vuokrata pelkkien kuvien perusteella. Tämä piti paikkansa, koska vaikka asunnot vaikuttivat kuvissa oikein passeleilta oli todellisuus muutamien 
kohdalla toista. Siinä vaiheessa, kun jouduin vaihtamaan hostellista toiseen oli olo aika kurja ja TOASin toimintaa kova ikävä. Muutamat asunnot joissa vierailin olivat 
muuten ihan hyvässä kunnossa, mutta eivät vain olleet minulle sopivia. Introverttinä astmaatikkona olin tiukka 
sen suhteen, etten halua asua asunnossa missä poltetaan sisällä ja biletetään joka päivä. Juhliminen on hauskaa, mutta itse ainakin tykkään juhlien jälkeen lähteä 
lataamaan akkuja rauhalliseen kotiin. Tupakointikaan ei haittaa niin kauan kun sisällä ei ole savua tai haise voimakkaasti. Ajattelin, etteivät nämä kriteerit ole mitenkään erityisen vaativat, mutta ne tuntuivatkin vaikeuttavan kämpän löytymistä huomattavasti, ja asunto löytyi vasta noin viikon päästä maahan saapumisesta. Viikko ei sinänsä ole aika eikä mitään, kun tarkemmin miettii, mutta muiden vaihtareiden juttuja kuunnellessa tuli vähän epätoivoinen olo, kun toiset tuntuivat löytävän asunnon jo parin päivän etsinnällä. Mietin moneen kertaan olenko liian nirso vaatimuksieni kanssa, mutta minulla taisi vain käydä huono tuuri.

Asunnosta toiseen juoksentelu oli yllättävän uuvuttavaa, kun kaikki ympärillä oli uutta ja mitään tietoa asunnoista ei meinannut saada etukäteen. Suomessa olen tottunut siihen, että asuntoilmoituksissa on paljon yksityiskohtaista tietoa kohteesta ja omistajalta voi aina kysyä lisätietoa tarvittaessa. Täällä pelkkä puhelinnumeron omaava lappu lasketaan tavalliseksi vuokrailmoitukseksi. Lisätietoja kysellessä vastauksena tuli lähes joka ikinen kerta käsky tulla katsomaan, vaikka kyse olisi ollut niinkin silmillä nähtävästä asiasta kuin nettiyhteydestä tai tupakoinnista. Hiukan eri systeemi kuin Suomessa siis. Asunnonetsintä ei ihan pääse suosikkikokemusteni kärkeen, mutta toisaalta oli mielenkiintoista päästä näkemään miten ja millaisissa asunnoissa monet granadalaiset asuvat. Kielitaitokin lähti kehittymään vauhdilla, kun kaikki kämppäkyselyt piti hoitaa espanjaksi ja nyt vuokrasanasto ja asumiskeskustelut tulevat kuin liukuhihnalta. Monet Granadan alueetkin tulivat heti tutuiksi ristiin rastiin katuja kipittäessä. Lopulta löysin myös loistokämpän, mutta siitä taidan kirjoittaa joku toinen kerta.

Kielillä puhumista ja koulujuttuja

Asunnon etsinnän lomassa kävin maistelemassa ensimmäistä kertaa tapaksia ja tutustumassa muihin opiskelijoihin. Huvitti, kun heti tokana iltana törmäsin toisiin pohjoismaalaisiin ja päädyin puhumaan tönkösti ruotsia ja norjaa. Olin etukäteen vähän jännittänyt, että uskallankohan avata suutani ollenkaan vieraassa seurassa, mutta seura oli hyvää ja juttu luisti. Oli mahtava fiilis, kun tajusi hostelliin palatessa kuunnelleensa ja puhuneensa juuri neljä tuntia putkeen nopeatempoista espanjaa, välillä jopa melkein sujuvasti. Olen muutenkin osallistunut vaihto-opiskelijoille tarkoitettuihin tapahtumiin ja tutustunut porukkaan. Tapas-iltoja, tutustumisleikkejä ja vierailua näköalapaikoilla sekä eri kaupunginosissa on tullut koettua ja kivaa on ollut. Näiden lisäksi sain kotkan siivestä päähän Parque de las Cienciasin ”Petolinnut lennossa” -opetustuokiossa. Hieno hetki.

Viime viikko sujui orientoivissa infoissa, opiskelijatapahtumissa, kämpillä koulujuttuja säätäen ja pääsinpä vihdoinkin tutustumaan Granadaan vähän paremmin ilman, että täytyi tuli hännän alla katsella kämppiä. Ihmiset ovat olleet todella mukavia ja juttelu on hoitunut lähes pelkästään espanjaksi. Olen nähnyt ja kokenut tosi paljon kaikkea jo näiden ekojen viikkojen aikana, tosi jännää ajatella miten paljon on vielä edessä. Välillä on pitänyt ihan pysähtyä miettimään, että hei mä ihan oikeasti asun Espanjassa, mitä ihmettä! Pikkutyttönä minulle oli jostain syystä itsestäänselvyys, että tulen joskus muuttamaan ulkomaille, mutta hassua ajatella, että näin oikeasti kävi. Ja kommunikoin myös espanjaksi päivittäin, mahtavaa! Tosi monia pieniä ilon hetkiä, kun huomaa ymmärtävänsä ja onnistuvansa välittämään viestejä semmoisella kielellä joka ei ole itselle se vahvin. Tulee hieno fiilis, kun joku täysin satunnainen ihminen alkaa jutustelemaan ja sitä osaakin vastata yllätyksestä huolimatta. Tietysti on myös päiviä ja tilanteita jolloin ei puheentuottamisesta meinaa tulla mitään ja toisten juttujakin ymmärtää tosi vaihtelevasti. Joinain hetkinä voi keskustella huomaamattaan monta tuntia sujuvasti ja seuraavana täytyy pyytää muita toistamaan yksinkertaisetkin asiat moneen kertaan. Tuntuu, että osaan espanjaa 20-90% päivästä riippuen, jos nolla on täysi uuno ja sata sujuva keskustelija. Hienoa silti, kun välillä on tuntunut, että junnaan täysin paikallani espanjan kanssa. Näin ei selvästikään ole.

Koulu alkoi virallisesti tällä viikolla ja nyt on ekat luennot takana. Tähän mennessä tunnit ovat olleet hyvin erilaisia keskenään ja opetus poikkeaa ajoittain reilusti suomalaisesta. Tiedossa on ainakin älyttömästi ryhmätöitä mikä vähän hirvittää, mutta toisaalta töiden lomassa tutustuu uusiin ihmisiin ja espanjaa on pakko käyttää enemmän. Kurssien vaikeustaso tuntuu vaihtelevan aika paljon ja näin alussa on vähän hankala selvittää mitkä kurssit ovat liian helppoja ja mitkä todella vaikeilta. Toisaalta joidenkin kurssien mielekkyys selviää jo ensimmäisten minuuttien aikana. Tästä esimerkkinä oikeasti mielenkiintoiselta vaikuttava Espanjan kulttuurin ja historian kurssi, jota en taatusti ole suorittamassa. Opetus oli sitä, että opettaja alkoi hiljaisella äänellä lukea muistiinpanoja kirjasta luokalle kuin olisi iltasatua kertonut. Kahden tunnin kuuntelun jälkeen käteen ei jäänyt kuin uninen olo ja entistä suurempi arvostus dioja käyttäviä opettajia kohtaan. Säikähdin myös hiukan, että tätäkö se opiskelu tulee olemaan, koska en ymmärtänyt opettajan nopeasta espanjasta kuin muutaman sanan sieltä täältä. Onneksi opetustyylit vaihtelevat ja toisten opettajien kohdalla pystyn seuraamaan espanjankielistä opetusta paremmin. Kurssivalintojen kanssa taistelen edelleen, mutta toivottavasti ensi viikolla saan lukkarin lyötyä lukkoon.

Pelkkiä kouluhommia ei kuitenkaan ole tiedossa. Huomenna ainakin lähden muiden vaihtarien kanssa päiväreissulle Rondaan, toiseen Andaluciassa sijaitsevaan kaupunkiin. Lisäksi harrastan ilmeisesti nykyään myös teatteria, heh.

Tulipa pitkä postaus, taidan lopettaa tällä kertaa tähän. Lisää kuulumisia taas myöhemmin!

Rakastan sitä, että joka paikka on täynnä appelsiinipuita.