sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Arkielämää Granadassa osa 2


Sitä kuulee sanottavan, etteivät Erasmus-vaihtarit tee muuta kuin juhli, etenkään Granadassa mitä pidetään varsinaisena biletyskaupunkina. Tällainen kuvaus ei oikein sovi minuun henkilökohtaises-
ti, vaikka tietysti juhlin toisinaan itsekin. Ujosta introvertistä ei kuitenkaan tule supersosiaalista ulkomaillakaan, joten vietän aika paljon aikaa yksinäni koulun jälkeen. Roikun esimerkiksi koneella kuten Suomessakin, koska arki on arkea täälläkin eikä sitä aina vain jaksa toisten ihmisten seuraa.

Kauppa Calle Elviralla
Välillä myös unohdan, että suomalainen hiljaisuus ei ole tavallista kaikkialla, ei omassa kodissakaan. On päiviä, jolloin italialainen kämppikseni vaikuttaa hiukan vaivaantuneelta ja levottomalta seurassani. Silloin yleensä tajuan, etten ole vetänyt oikeaoppista innokasta small-talkia hänen kanssaan vaan puhunut Suomessa varsin riittävään suppeaan tapaan. Jos olen hiljainen enkä hymyile korvasta korvaan tuntuu kämppikseni helposti luulevan, että olen vihainen tai en halua puhua hänelle. Sitä pitää välillä vähän selitellä, mutta pian taas hymyilemme ja päpätämme yhdessä. Espanjalaiset kaverinikaan eivät ole oikein tottuneet hiljaisiin hetkiin keskustelussa, ja olenkin useamman kerran joutunut vakuuttelemaan olevani kunnossa ja hyvällä tuulella, vaikken puhuisikaan lakkaamatta.

Vaikka tykkäänkin olla paljon yksin, en sentään ole ihan erakoitunut omaan huoneeseeni vaan tykkään vaikkapa kierrellä kaupungilla. Uusien paikkojen löytäminen on kivaa, kauppoja riittää ja asuntoni on viihtyisästi joen lähistöllä. Läheltä löytyy myös puistoja missä on ihana kuljeskella ja istua lukemassa. Pari päivää sitten poikkesin esimerkiksi etsimässä The Clashin Joe Strummerille omistetun aukion. Tekemistä siis riittää. Viime aikoina tosin päivisin kuljeskelu on jäänyt vähemmälle, kun peruslämpötila tuntuu olevan yli +35 astetta ja lämpötila vain kohoaa kesän edetessä. Siinä ei oteta montaa askelta kodin ulkopuolelle, kun on jo ihan hikimärkä. Granadalaiset kuulemma itsekin pakenevat kesäksi rannikolle tai matkailemaan, koska kaupungista tulee paahtava. Jo nyt olo on hiukan tukala oman huoneen ollessa kuin uuni, vaikka parvekkeeni ovet ovat yötä päivää selällään.

Puisto Genil-joen varrella

Strummerilla ja Granadalla on pitkä historia
Flamenco-esitystä kuuntelemassa
Kavereiden kanssa käyn silloin tällöin tapaksilla tai teellä, tai sitten teemme jotain muuta kivaa yhdessä. Yhteisistä matkoista en puhu nyt, koska joistakin olen kirjoitellut jo aiemmin ja ne eivät oikein kuulu arkeen. Arkena olen käynyt kuitenkin esimerkiksi kansainvälisillä tapaksilla, vaihtareille ja paikallisille järjestetyssä tapahtumassa missä on tarkoituksena maistella eri maiden ruokia. Yhdellä kerralla teemana oli ”maailman riisit”, joten kaiketi söimme erimaalaisia riisejä. Kaikki tapakset tulivat kuitenkin paellan muodossa, joten aika espanjalaiselta tuntui. Oli todella hauska ilta, ja kaverit saivat minut myös maistamaan hitusen Valencian erikoisuutta: mustaa paellaa. Kyseessä on mustekalan musteella värjätty ruoka, ja sen maistamisen jälkeen oli kaikilla syöjillä mustat suut. Vielä monta tuntia tapahtuman jälkeen huomasin, että huulissani ja hampaissani oli edelleen mustaa sävyä. Söin tuolloin myös tajuttoman hyvää sienipaellaa, Maese Píossa hallitaan riisiruuat.

Viime viikolla puolestaan kävin salsatunnilla kavereiden kanssa. Granadan kaupunki tarjoaa ilmaiseksi tanssi- ja liikuntatunteja, ja pitihän sitä kauden viimeiselle tunnille lähteä. Oli todella hauskaa! Salsa ei todellakaan ole minun lajini, mutta latinorytmejä, naurua ja vauhtia kuitenkin riitti.
Tetería Palacio Nazari
Teeintoilijana suosikkipuuhaani Granadassa on Calle Elviran teteríoissa eli marokkolaisissa teehuoneissa käyminen. Rakastan näitä paikkoja. Teetä löytyy montaa eri laatua ja tähän mennessä kaikki testaamani ovat olleet todella hyviä. Ei ihme, että tee käy Marokossa usein ihan jälkkäristäkin. Makeutta niissä tosin riittää, eli vähemmän makeanystävälle tällainen tee ei välttämättä maistu tai se kannattaa pyytää erikseen sokerittomana. Teen lisäksi teteríoista saa erilaisia naposteltavia avokadopirtelöstä kreppeihin. Itse olen Marokon reissun jälkeen ihastunut pahasti erilaisiin leivoksiin, joissa käytetään pähkinöitä, seesaminsiemeniä ja hunajaa. Tulen todella ikävöimään teteríoita täältä lähdettyäni, löytyisipä niitä Suomestakin. Hyvän ruuan ja juoman lisäksi niissä on oma ihana tunnelmansa. Granadan arabilaiskortteleita kulkiessa tuntuu välillä kuin olisi kävellyt toiseen maahan, ja suitsukkeentuoksuiseen teteríaan astuessa tämä tunne vain voimistuu.

Sanoinko jo miten paljon tykkään Granadasta?
Albaicinia, Alhambran Torre del Homenaje ja sotilaiden asuntojen jäänteitä
Graffitiseinä Realejossa
Maese Píon massiivinen kasvispaella

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Arkielämää Granadassa osa 1


Aloin kirjoittaa tätä postausta iskän innoittamana. Selitin yhden puhelun aikana vaikka mitä juttuja retkistä sun muista mitä olen tehnyt ja hämmästyin, kun minulta kysyttiinkin ”Niin, niin, mutta millaista sun arki on?”

Miksi minä mistään arjesta haluaisin selittää, sehän on tylsää ja jokapäiväistä. Hetken mietittyäni totesin, että taitaa se silti erota jonkin verran suomalaisesta. Tällä kertaa kirjoitan siis joitakin juttuja arkielämään liittyen. Tylsää se saattaa edelleen olla, mutta ehkä sieltä paistaa joitain kulttuurieroja tai yleistä Granada-fiilistelyä läpi.

Tekstistä tuli turhan pitkä, joten tämä postaus tulee kahdessa osassa.

Opiskelua ja pieniä arjen eroavaisuuksia

Käännösyksikkö
Luentoja minulla on ollut normaalisti yksi tai kaksi päivässä, eli en ole viettänyt yliopistolla niiden takia hirvittävästi aikaa. Aika rentoa siis, vaikka yliopistossa työmäärää ei voi koskaan päätellä pelkkien luentojen lukumäärän perusteella. Nyt minulla on tosin Granadan yliopistolla enää kahden kurssin loppukokeet ja yhden esseen kirjoittaminen jäljellä, joten sekin vähäinen tunneilla istuminen on loppunut.

Lomalainen en sentään kuitenkaan ole. Itsenäistä työtä riittää, sillä koealueisiin kuuluu paljon luettavaa ja lisäksi opiskelen myös Tampereen kesätenttejä varten. Voisin periaatteessa käydä yliopistolla enää vain pari kertaa ennen Suomeen paluuta. Huh, miten omituinen ajatus, paluu oikeasti lähestyy. Tulen varmasti ikävöimään täkäläistä ryhmätyöskentelyä, vaikken olisi ikinä uskonut sanovani niin. Jännitin suullisten esitelmien ja muiden yhteishommien tekemistä ihan älyttömästi, koska Suomessa ne kuuluvat ehdottomasti inhokkeihini ja täällä mahdollinen kielimuuri voi vaikeuttaa asioita. Pelko oli turhaa. Espanjalaiset ovat tottuneet isoon määrään ryhmätöitä jo ala-asteelta lähtien, ja hommat hoituvat usein tosi sujuvasti. Ryhmähenki ja toisten kannustaminen menevät välillä myös ihan toisiin sfääreihin kuin Suomessa, tunneilla on yllättävän iloinen tunnelma.

Luennot ovat toisinaan aika rentoja
Koska arkeni ei erityisemmin pyöri luentojen ympärillä olen saanut aikatauluttaa omat menoni ja tekemiseni melko vapaasti. Tuntien jälkeen olen joskus harvoin jäänyt hetkeksi yliopistolle opiskelemaan itsenäisesti, mutta yleensä suuntaan suoraan kotiin. Herään tyypillisesti melko myöhään, joten aamupala jää usein väliin ja vatsa kurnii kunnolla tuntien loputtua. Joitain kertoja olen käynyt ennen luentoja tai niiden välissä popsimassa churroja, mutta useimmiten en jaksa vaivautua. Vaikka onkin kiva fiilistellä heti herättyä rennosti kahvilassa ja nauttia auringosta, ei jatkuva leivonnaisten mussutus ole kovin terveellistä. En muutenkaan ole ihastunut churroihin erityisemmin, kuvittelin niiden olevan makeampia tai ainakin vähemmän suolaisia. Ensimmäisen syötyäni ajattelin, etten tule pitämään niistä ollenkaan, mutta kumma kyllä nyt niitä tekee välillä jopa mieli. Ehkäpä olen espanjalaistumassa pikkuhiljaa. Samoin oliiveja on tullut napsittua sellaisinaan välipalaksi monet kerrat, sekin tapa on tarttunut espanjalaisilta.

Yrttikaupan nätti nosto-ovi
Yliopistolta suuntaan usein ostamaan tuoretta leipää kämpän lähellä olevista leipomoista. Koulumatkan varrella olevassa leipureilla on tapana heittää leivän mukaan pikkuisia ekstrasuolaisia, siitä tulee aina iloiselle tuulelle. Toisessa taas jutustelen yleensä leipurin kanssa mukavia, ilmeisesti jäin ulkomaalaisena tosi nopeasti muistiin. Hän yleensä kommentoi espanjani kehitystä jotenkin muun puheen lomassa. Tällainen myyjän kanssa juttelu on minulle täysin uusi juttu. Aluksi odotin jatkuvasti jonottajien valittavan, kun myyjä vain puhuu ja puhuu yhden asiakkaan kanssa saamatta jonoa etenemään, mutta se onkin ihan tavallista. Olen yllättänyt itsenikin muutaman kerran jumittamalla jonoa oikeasti pitkään. Kerrankin kävin tupaten täynnä olevassa marketissa kymmenen minuuttia ennen sulkeutumisaikaa. Kassoille oli hirveät jonot, ja jouduin odottamaan omaa vuoroanikin kauan. Yrittäessäni maksaa päädyimme kuitenkin myyjän kanssa käymään innokkaan keskustelun linssipastasta sun muusta kuin vanhat kaverukset. Suomessa tuollaiseen röyhkeään hidasteluun ei olisi enää silmien pyöräyttelyt ja kröhimiset riittäneet, vaan aika varmasti joku rempseä olisi kettuuntuneesti pistänyt juttutuokiolle stopin. Täällä asiassa ei ollut mitään kummallista, vaikka jonot olivat pitkät ja työntekijöidenkin piti päästä kotiin. Espanjalaiset ovat välillä tosi leppoisaa porukkaa.

Espanjalaiselle kulttuurille on muuten tyypillistä, että kaikkia ostoksia ei välttämättä tehdä samassa kaupassa vaan esimerkiksi hedelmät napataan usein fruteríasta, leipä panaderíasta, korut joyeríasta ja pesuaineet ynnä muut niihin erikoistuneesta liikkeestä. Ría-päätteitä riittää. Itse tosin asun muutaman minuutin kävelymatkan päässä parista isosta marketista, mercadonasta, joten hyödynnän niitä paljon ja ostan sikin sokin erityyppisiä tuotteita. Kyllähän se toisinaan nopeuttaa ostosreissua, jos kaiken voi ostaa samasta paikasta.

Plaza Isabel
Plaza Nueva
Katedraalin pääsisäänkäynti
Kaupassakäynnin lisäksi roskien vieminen poikkeaa täällä Suomesta, koska täällä haetaan roskat päivittäin kadulta. Tämä jaksaa kummastuttaa minua edelleen, etenkin koska parvekkeeni alta kuuluu kamala melu joka yö siivoustyöläisten vetäessä roska-astioita pitkin mukulakivikatua. Minua tällainen meteli ei haittaa, mutta luulisi herkkäunisia tai aikaisin heräämään joutuvia ärsyttävän. Iso osa naapureista saa heittää roskapussinsa suoraan ulko-oven eteen, ei tällaista vaan Suomessa näe. Kierrätys on myös mahdotonta, koska eri tyyppisille roskille ei ole omia astioita.

Asuntooni kuuluu aika lailla kaikki äänet kadulta tehokkaasti sisälle, mutta meluun tottuu ja toisinaan on hauska jammailla naapurien musiikkien tahdissa. Espanjalaisten jalkapallovimmakin on tullut tätä kautta enemmän tutuksi, kun tärkeiden matsien aikaan ihmiset eivät tunnu muusta puhuvan kuin futiksesta ja kisakatsomoiden melu kuuluu kotiin asti läheisistä baareista ja naapureiden asunnoista. Viime viikollakin hyvä, etten pompannut ilmaan, kun hiljaisen illan rikkoi yhtäkkinen ”GOOOOOOOOOOOL!!!” -kuorohuuto, jota seurasi naapurin juoksentelu kotikadulla vuvuzelan kanssa. Toisen naapurin kuulin paiskovan ovia ja kiroilevan kovaan ääneen. Jalkapalloon suhtaudutaan täällä kuin jääkiekon MM-finaaliin Suomessa, siihen pitää heittäytyä täysillä mukaan.

Tästä tekstistä tuli nyt vähän asiasta toiseen hyppivä ja katkonainen, hups. Olisi pitänyt varmaan tehdä tekstille raamit etukäteen eikä vain antaa ajatusvirran tulla, mutta en halua enää kirjoittaa kaikkea uusiksi. Kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia ja kulttuurieroja Espanjaan liittyen tulee jatkuvasti lisää mieleen, kun istahtaa hetkeksi pohtimaan. Ensi kerralla sitten vähän lisää siitä mitä vapaa-ajalla tulee tehtyä.

Alhambra näkyy upeasti San Nicolásin näköalapaikalta

Katedraali ja Plaza Nueva Alhambran vartiotornista nähtynä

Ps. En usko tekeväni sen kummempaa postausta kämpästäni, joten tässä sen sijaan pikainen video mistä näkee halutessa huoneen missä asustelen ja pätkän kotikatua.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Feria de Sevilla, 6.5.2017


Tämä tulee nyt lähes kuukauden myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 

Sevillan reissu oli ihana. En ollut koskaan ennen käynyt kyseisessä kaupungissa, ja milloin olisikaan parempi vierailla kuin huhtikuun juhlan, Feria de Sevillan, aikaan. Joka vuosi Sevillassa järjestetään viikon mittainen festivaali, jolloin kaupunki täyttyy hevoskärryistä ja hienosti pukeutuneista ihmisistä. Koska Sevilla oli minulle ja kolmelle kaverilleni uusi tuttavuus, päätimme jättää varsinaisen juhlapaikan myöhemmälle ja lähdimme ensin tutkimaan keskustaa. Ferian tunnelma ylsi silti sinnekin, koska meitä vastaan tuli jatkuvasti hevoskärryjä ja gitanos-tyyliin pukeutuneita miehiä sekä naisia flamenco-mekoissa. Aurinko porotti todella kuumasti sinä päivänä, joten ei voi kuin nostaa hattua kaikille perinteisiin asuihin pukeutuneille. Etenkin naisilla oli varmasti tukalaa, koska heidän mekkonsa peittivät koko kropan kaulaa, ja toisinaan myös selkää, lukuun ottamatta. Ei mikään ihme, että viuhkat olivat kovassa käytössä. Sevillan keskustasta jäi mieleen erityisesti Plaza de España eli uusrenessanssin aikainen aukio, jota ei oikein sanat riitä kuvailemaan. Todella nätti paikka suihkulähteineen, torneineen ja lukemattomine yksityiskohtineen. Aukiota ympäröivä vaikuttava rakennus oli myös sen verran iso, ettei sitä saanut millään mahdutettua yhteen tai edes kahteen kuvaan. Kyseinen aukio on muuten toiminut kuvauspaikkana yhdelle Tähtien sota -leffalle, eli nyt on tullut kuljettua Anakin Skywalkerin jalanjäljissä, heh.

Plaza de Españan lisäksi käytiin vilkaisemassa muutamaa puistoa, San Telmon palatsia, goottilaista katedraalia (joka oli harmi kyllä kunnostettavana eli puuaidat estivät välillä näkyvyyden) ja Torre del Oroa eli vanhaa vartiotornia. Syömässäkin pysähdyttiin. Ihmettelin hiukan mitä salaatilleni oli tapahtunut, kun sain eteeni valtavan lautasellisen valkoista mössöä juustopaloilla, mutta kyllä sieltä kaiken ranskankerman tai muun vastaavan alta löytyi jopa vihreääkin. Espanjalaisille tuntuu välillä salaatti olevan vahvasti sivuosassa, jopa silloin kun sen on tarkoitus olla annoksen pääainesosa. Ruuan jälkeen koitimme vielä päästä katsomaan Real Alcázar -palatsia, joka on kuulemma todella kaunis ja onpa siellä kuvattu Game of Thronesiakin. Palatsin vierailuaika oli kuitenkin ehtinyt jo päättyä siltä päivältä, joten sen näkeminen jäi sitten toiseen kertaan.

Guadalquivir-joki virtaa Sevillan läpi
Plaza de España
San Telmon palatsi
Katedraalia

Feria de Abril

Illalla suuntasimme itse feriaan. Juhla-alue oli paljon suurempi kuin kuvittelin ja tunnelma oli erittäin espanjalainen. Aivan kuin olisi astunut eri maailmaan. Valtavasta portista päästyämme näimme silmänkantamattomiin casetas-rivejä eli koristeltuja juhlatelttoja ja -kojuja. Nämä kuuluivat erilaisille järjestöille, poliittisille puolueille, kaupungeille ynnä muille. Bongasinpa Granadallekin omistetun casetan. Joihinkin pääsi sisään kuka tahansa, mutta käsittääkseni suurimmassa osassa kävijät valikoitiin. Vaikka telttojen pystyttäjät saavat itse päättää mitä casetasta löytyy niin lähestulkoon kaikissa oli juomatarjoilua, musiikkia ja tanssia. Andalusialle tyypillisesti juhlajuomana toimi useimmiten rebujito eli valkoviinin ja limonaadin sekoitus. 

Feria oli täynnä ihmisiä ja kaikkialla raikui lattarirytmit. Pidän suunnattomasti espanjalaisten suhtautumisesta musiikkiin ja tanssiin. Suomessa juhlijoita, minut mukaan lukien, ei meinaa saada millään tanssilattialle (ellei kyseessä ole jokin kostea illanvietto kaverien kesken), mutta espanjalaiset tuntuvat tanssivan ja laulavan vapaasti lähes missä vain. Oli ihana nähdä miten kaikki taaperosta vaariin juhlivat täysillä yhdessä. Sillä osaako tanssia ei ollut mitään väliä vaan sekä selkeästi jo pidempään harjoitelleet että omiin jalkoihinsa kompuroivat tanssivat yhdessä hymyssä suin. Jos jossain alkoi soida musiikkia sai olla varma, että hetken päästä vähintään pari ihmistä jätti kaiken muun sikseen ja alkoi tanssia. Älyttömän iloinen tunnelma ja ihana asenne kaikilla.

En muuten ennen tätä reissua tiennyt, että flamenco-mekkoja käytetään oikeasti muulloinkin kuin vain tanssiessa. Tietenkin kyseessä on perinteinen asu, jolle löytyy muutakin käyttöä, mutta ajattelin mekon olevan hiukan verrattavissa vaikka Suomen kansallispukuun. Jotkut käyttävät juhlan tullen, mutta suurin osa ei. Sevillassa tämä mielikuva tuhoutui tehokkaasti. Mihin tahansa katsoikin näki hulmuavia helmoja, koristeltuja hartiahuiveja ja kukkia hiuksissa. Mekkoja myös riitti montaa eri tyyliä ja väriä. Oli kukallisia, pallokuvioisia ja raidallisia. Oli yksivärisiä, pastellisävyisiä ja oikein kirkuvan kirjavia. Tykästyin näihin mekkoihin vielä enemmän kuin aiemmin, ne olivat todella kauniita.






Ferian alue oli jaettu kahteen osaan: casetas-telttoihin ja isoon tivoliin. Telttoja oli niin paljon, että niiden välissä poukkoilu tuntui välillä labyrintissa seikkailulta, mutta jossain välissä eteen alkoikin ilmestyä köydenvetokojuja ja huvipuistolaitteita. Minun ja yhden kaverini olisi tehnyt mieli kokeilla paria laitetta, mutta muut kaverit alkoivat hämärän tullessa voivotella jalkojaan, ja itsekin olin unohtanut nostaa tarpeeksi käteistä laitemaksuja varten. Laitteet jäivät siis testaamatta, mutta jo pelkästään alueella kuljeskelu oli oma kokemuksensa. Feria oli päivälläkin mielenkiintoista ja nättiä nähtävää, mutta pimeän koittaessa tunnelmasta tuli vieläkin kivempi kiitos lukemattomien lyhtyjen ja tivolin värivalojen.

Keskiyön jälkeen aloimme olla kavereiden kanssa jo varsin uupuneita, koska päivä oli ollut pitkä ja jatkuva auringonpaiste oli syönyt voimia. Keskiyölläkin oli vielä 21 astetta lämmintä, voi ehkä kertoa jotain päivän kuumuudesta. Kyyti takaisin ei kuitenkaan lähtenyt kuin vasta neljän aikoihin aamuyöllä, joten päätimme istahtaa ferian läheltä löytyneeseen puistoon juttelemaan muutamaksi tunniksi. Puisto osoittautui nappivalinnaksi, sillä aivan sen edestä ammuttiin juhlan päätteeksi vaikuttavat ilotulitukset. Välillä näytti siltä kuin oltaisiin istuttu suoraan tähtisateen alla.

Opin hirvittävästi elämästä Perussa ja kyseisen maan turvallisuudesta, tai pikemminkin sen puutteesta, kun kaksi perulaista kaveriani intoutuivat kertomaan kilpaa kokemuksiaan. Kolmas kaveri sanoi jossain välissä järkyttyneenä väliin: ”Enpä taida ikinä matkustaa Peruun ja olen sentään Meksikosta! Näin ikkunasta, kun naapurin asunto tyhjennettiin eikä paikalle tullut poliisi tehnyt muuta kuin ryöstänyt itsekin tavaraa!” Ei ehkä ihan niitä jokapäiväisiä juttuja, mutta kaikkea sitä maailmalla tapahtuukin. Olin itse jatkuvasti silmät selällään ja kaverit repesivätkin pitkään hekotukseen, kun muistivat minun olevan Suomesta. Perun ja Suomen vertaaminen osoittautui heille loistoviihteeksi, haha. Väsymys unohtui nopeasti, kun pääsimme kunnolla vauhtiin. Yhteinen juttutuokio olikin mainio päätös ikimuistoiselle päivälle. Ehkei se kotimatkan myöhäisyys ollutkaan niin paha asia.

Juhlahumua



Rypäleiden murskaamista tivolikojun muodossa
Ferian massiivinen sisäänkäynti


ps. Albahacan Cruzar El Río -kappaletta (alempi video) kuuli jatkuvasti päivän aikana. Se kertoo Sevillan feriasta ja siitä miten juhlapaikalle päästäkseen pitää ylittää Guadalquivir-joki. Toinen linkkaamani video onkin vain oma tosi pikainen fiilistelypätkäni.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Andalusian murteesta


Tämä on vähän enemmän hehkutuspostaus kuin mikään varsinaisesti kuulumisista kertova, mutta pakko kirjoittaa, kun innostuin. Kieltenopiskelijana kaikki tällainen kieliin liittyvä liibalaaba on mielenkiintoista, joten vámonos!

Ennen vaihtoon lähtöä olin huolissani siitä, miten pysyn kärryillä ihmisten puheesta. Hyvin huolissani. Vaikka olenkin opiskellut koulussa castellanoa, eli nimenomaan sitä Espanjassa puhuttavaa espanjaa, niin Andalucian alueelle lähteminen jännitti. Olen kuullut ties minkälaisia kauhujuttuja Andalusian murteesta. Stereotyyppisesti sitä pidetään niin sanotusti ”laiskana” espanjana ja erittäin vaikeasti ymmärrettävänä. Ennen vaihtoa kuuntelin muun muassa youtubesta pätkiä andalusialaisten haastatteluista ja kauhistelin, kun en meinannut ymmärtää mitään. Puhe oli nopeaa ja ihmiset tuntuivat sössöttävän, enkä lyhenteiden käytön takia aina saanut selvää mistä puhuttiin. Ymmärtämiseen tosin tietenkin vaikutti sekin, etten ollut tottunut kuulemaan espanjaa jatkuvasti ja erityisesti se, miten ruosteessa espanjan taitoni olivat kertaamisesta huolimatta.

Myönnän olleeni ensimmäisillä viikoilla todella kauhuissani joidenkin selkeästi andalusialaisten puheesta. Eihän siitä ottanut selvää millään. Jotenkin kuitenkin tässä viikkojen ja kuukausien kuluessa unohdin täysin, että täällä mitään murretta ylipäänsä puhutaankaan. Välillä olen tullut ohimennen harmitelleeksi, että en kuulosta yhtään granadalaiselta puhuessani, mutta pistin sen täysin aksentin ja kielioppimokien piikkiin. Vähän aikaa sitten kolumbialainen kaverini kuitenkin selitti naureskellen miten huvittavalta granadalaisten tapa lyhentää sanoja hänestä kuulostaa. Tästä sain pienen ahaa-elämyksen ja muistin taas andalusialaisen espanjan olemassaolon. Lueskelin tänään paria artikkelia aiheeseen liittyen, Sebastianin puheet jo unohtaneena, ja tuhahtelin, miten tekstissä annettiin esimerkkejä ”vaikeasta” espanjasta. Ihan tavallista espanjaahan se minusta oli, kirjoitettu vain puhekieltä mukaillen. Kuulin jok’ikisen esimerkkilauseen ja -sanan andalusialaisten kaverieni äänellä mielessäni. Voi sitä riemun määrää, kun pienellä viiveellä älysin, että olen huomaamattani tottunut andalusialaiseen murteeseen! Joudun tietysti edelleen pyytämään paikallisia kavereitani toistamaan puheitaan silloin tällöin, mutta usein epäselvyys tuntuu johtuvan siitä, etten aina ehdi ekalla kerralla saamaan heidän puhetavasta selvää. Tietenkin omassa kielitaidossani on myös rutkasti parannettavaa, ja toisinaan en ymmärrä asioita juuri nimenomaan sanavarastoni puutteellisuuden takia, mutta yllättävän usein ymmärtäminen liittyy Andalusian espanjaan. Miten en ole tajunnut tätä aiemmin? 

Hassua oli myös huomata, miten osa sanoista ja tavoista puhua on luikerrellut jopa omaan puheeseeni. Hyvin, hyvin pieni osa, mutta silti niitä tulee silloin tällöin käytettyä. Esimerkiksi s-äänteet tippuvat toisinaan sanoistani pois, kuten espanjalaisilla kavereillani.

Oma suhtautumiseni Andalusian espanjaan on myös muuttunut reilusti. Kevään alussa kauhistelin kaverin kanssa, että kohta minäkin varmaan puhun sitä epäselvää ja ”huonoa” espanjaa. Kaveri naureskeli huvittuneena minun surkealle naamalleni. Kurssikirjoista opittua selkeää, ja nimenomaan kaunista, espanjaahan se olla pitää! Nyt Andalusian espanja kuulostaa omiin korviini lähinnä mahtavalta, ja haluaisin hallita sen käytön itsekin. Toki se ensimmäinen oppimani niin sanottu ”oppikirjaespanja” soi korviini edelleen suloisemmin, mutta en vaan voi olla pitämättä täällä kuulemastani variaatiosta. Granadalaisten tapa lyhentää sanoja tiputtamalla kirjaimia tai joskus jopa puolet sanasta pois muistuttaa omaa tapaani puhua suomea. Eipä ihme, että tykkään.

Muistan ennen vaihtoa lukeneeni joitakin esimerkkejä andalusialaisten tavasta sanoa asioita lyhentäen. Esimerkiksi yhdeltä sanalta näyttävä tavupötkö saattoi olla kokonainen pitkä lause. En silloin ymmärtänyt yhtäkään tällaista. Nyt bongailin lyhennepötkylöitä artikkeleiden lomasta ja ymmärsin ne sujuvasti. Jes!

Ihanaa nähdä välillä konkreettisesti, miten kielitaito on kehittynyt. Jo pelkästään uusien sanojen ja ilmaisutapojen oppiminen on ollut mahtavaa, samoin kuin kieliopin juurtuminen tarkemmin pääkoppaan. Erityisen hienoa on kuitenkin huomata pystyvänsä keskittymään kieliopillisesti korrektin ilmaisun ohella myös eri variaatioihin, aksentteihin ja murteisiin. Etenkin ääntäminen kiinnostaa minua varmaan eniten kaikissa kielissä, joten hienoa, että pystyn nyt espanjan kohdallakin tunnistamaan miten tietyt foneettiset piirteet liittyvät kielen eri variaatioihin. Andalusian espanja oli joskus niin hankalaa ja outoa. Nyt se tuntuu kotoisalta.

Sanotaan muuten, että jos ymmärtää Andalusian espanjaa, ymmärtää kaikkea Espanjassa puhuttua espanjaa. Pitääpä ottaa selvää pitääkö tämä paikkansa.

Tässä tällainen postaus tällä kertaa. Ei muuta kuin ’ta luego, no’ vemo’ y viva E’paña!



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Andalusialainen pääsiäinen


Hejsan! Pitkästä aikaa taas!

Aika sen kuin rientää. Viime kirjoituskerran jälkeen on tapahtunut vaikka mitä aina tavallisesta espanjalaisesta arjesta pelimessuihin ja toisella mantereella vierailuun. Marokon reissu oli mahtava, tarkoituksena olisi kirjoittaa siitäkin tänne, mutta saa nähdä saanko sitä koskaan aikaiseksi. Nyt kirjoitan kuitenkin vähän lähemmästä tapahtumasta.

Semana Santa

Espanjassa pääsiäinen on ihan älyttömästi isompi juhla kuin meillä Suomessa. Vaikka tykkäänkin Suomen tavoista ja perinteistä pääsiäisen suhteen oli todella mielenkiintoista nähdä miten espanjalaiset sitä viettävät.

Pääsiäistä juhlitaan Espanjassa Semana Santan, pyhän viikon, merkeissä kokonaiset seitsemän päivää (tänä vuonna 9.16.4). Yliopistolla oli tämän ansiosta puolentoista viikon pääsiäisloma, koska espanjalaiset todella tykkäävät ottaa kaiken irti pyhistä ja ylimääräisistä vapaapäivistä

Öinen pääsiäiskulkue ja Alhambra



Andalusiassa on Espanjan isoimmat juhlallisuudet pääsiäisen suhteen, joten minulla kävi hyvä tuuri vaihtopaikan valinnan suhteen. Joka päivä procesiónit eli pääsiäiskulkueet täyttivät kadut ja ihmiset juhlivat yötä päivää. Itse ehdin jo hetkellisesti unohtaa koko pääsiäisviikon olemassaolon, kunnes palmusunnuntaina kuulin mahtipontista musiikkia parvekkeelta. San Antónilta, kämppäni lähellä olevalta kauppakadulta, oli juuri lähdössä pääsiäiskulkue matkaan. Kaikki muu tekeminen unohtui varsin nopeasti siltä illalta, kun orkesteria oli pakko lähteä seuraamaan. Pian ovesta päästyäni huomasin kuitenkin, että keskustassa ei noin vaan liikutakaan Semana Santan aikaan. Sovin näkeväni kaverit ydinkeskustassa, mutta matkaan mikä normaalisti taittuu kävellen 5–10 minuutissa menikin tällä kertaa yli 45 minuuttia. Keskusta oli ihan tukossa, koska jokainen vähääkään isompi katu oli varattu kulkueiden käyttöön ja niiden edessä oli suuret ihmislaumat. Tapaamisen viivästyminen ei kuitenkaan haitannut pätkääkään, koska tunnelma kaupungilla oli niin ainutlaatuinen ja vilkuilin useita eri kulkueita ihmisjoukkojen läpi pujotellessani.

Granada oli kuin eri kaupunki. Autoja ei näkynyt missään, ihmiset kulkivat kaduilla miten sattuu ja suitsukkeiden tuoksu täytti ilman. Joka paikassa oli innokkaasti höpöttäviä ihmisiä ja eräänlaisia pieniä karnevaalikojuja oli ilmestynyt aukioille. Joitakin aasialaisia pikkukauppoja lukuun ottamatta kaikki kaupatkin olivat kiinni, tosin tämä toistuu sunnuntaisin normaalistikin. Pääsiäisviikolla kuitenkin kaupat olivat huomattavasti useammin kiinni kuin auki. Tämä hämmensi minua kovasti, kun ei koskaan tiennyt mistä pitäisi hakea ruokaa tai saako tuoretta leipää sinä päivänä vai ei. Vastaleivottu leipä on muuten yksi asia mitä tulen takuulla ikävöimään Suomeen palattuani. Niin paljon kuin ruisleipää kaipaankin, on ihanaa käydä kotimatkan ohella paikallisessa leipomossa hakemassa juuri uunista tullutta, lämmintä leipää.

Kävin katsomassa pääsiäiskulkueita monta kertaa viikon aikana, mutta en silti nähnyt edes neljäsosaa kaikista. Espanjalaisen kaverini mukaan kulkueita on yhtä monta kuin kirkkoja Granadassa. Ei siis ihme, että keskustassa riitti tungosta. Jokainen kulkue lähtee omalta kirkoltaan, kulkee suunniteltua reittiä kaupungin läpi Katedraalille ja sieltä taas eri reittiä takaisin omalle kirkolle. Kulkueissa pidettävien asujen värit riippuvat myös kirkosta. Sen perusteella mitä näin, ja mitä kaverit kertoivat, kulkueet noudattavat kaikki vahvasti samaa kaavaa. Jokaiseen kuuluu vähintään suippohattuisia veljeskunnan jäseniä, puhallin- ja rumpuorkesteri sekä perinteiseen mustaan asukokonaisuuteen pukeutuneita naisia. Kulkueen tärkeimmät osat ovat kuitenkin los pasos, eli suuret uskonnolliset rakennelmat (ei mitään havaintoa oikeasta termistä suomeksi), joiden kantamiseen tarvitaan monta ihmistä. Granadassa yleensä kulkueen ensimmäisessä osassa kannettiin Kristus-pasoa ja toisessa kymmenillä kynttilöillä koristeltua Neitsyt Marialle omistettua pasoa. Näin kuitenkin pari muutakin, joten ilmeisesti rakennelmien ei aina tarvitse olla juuri näille omistettuja. Joissain oli esimerkiksi roomalaisia miehiä Kristuksen lisäksi. 

Kulkueisiin pääsee osallistumaan kuulemma jokainen vapaaehtoinen, mutta marssiminen on rankkaa. Keskimäärin yksi kulkue marssii vähintään kuusi tuntia, mutta toiset kulkevat puoli vuorokautta tai enemmän. Yksi kavereistani kertoi osallistuneensa soittajana eräänä vuonna ja hänellä meni kaksitoista tuntia seistessä, marssiessa ja soittaessa. Kulkueesta ei noin vain lähdetäkään ja pienet tauotkin menevät yleensä seisten. Syöminen tapahtuu pikaisesti voileivän muodossa jossain välissä. Torvensoittajana hänellä myös puutuivat ja rohtuivat huulet sen verran, että soittaminen oli loppupuolella hankalaa.

Paso, jota kantamassa yli kymmenen ihmistä.

Capirotet, eli veljeskuntien huppuhatut, liittyvät perinteisiin ja katumusharjoitukseen. Niitä ei missään tapauksessa tule sekoittaa KKK:n huppuihin.
En oikein tiedä miten tätä kaikkea pitäisi kuvailla, mutta tunnelma oli todella ainutlaatuinen ja vaihteli roimasti paikasta ja ajasta riippuen. Päivällä hiukan sivummalla olevia kulkueita seuratessa fiilis oli todella rento ja iloinen. Palmusunnuntaina päädyttiin vahingossa kaverien kanssa suoraan paraatipaikalle Katedraalin eteen katsomaan kulkueita vain muutaman sentin päästä. Välillä piti yrittää parhaansa mukaan litistyä takana olevia ihmisiä vastaan, ettei vahingossa kamppaa marssijoita. Katedraali on Granadassa tunnetuin paikka seurata kulkueiden menoa, ja ne ketkä eivät pääse tai halua tulla seuraamaan menoa kaduille katsovat suoraa tv-lähetystä Katedraalilta kotonaan. Katedraali on aina upea, mutta illalla erikseen valaistuna ja juhlallisuuksien keskellä näky piirtyi muistiin erityisen kauniisti. Kello kävi lähempänä keskiyötä ja tunnelma oli hyvin harras. Oli todella maagista seurata kulkuetta niin läheltä ja huomata yleensä niin äänekkäiden espanjalaistenkin hiljenevän kunnioittavasti. Yön hämäryys tekivät kaikesta heti vaikuttavampaa. Harmi, etten huomannut ladata puhelinta ennen lähtöä, olisin halunnut kuvia ja pari videota juuri tuosta hetkestä. Etenkin musiikkien kannalta. Kulkueiden musiikit yllättivät minut positiivisesti ja pidin erityisen paljon juuri tuona sunnuntaina soitetuista kappaleista.

Kulkueita tuli tosiaan nähtyä monta kertaa, ja niiden lisäksi istuin iltaa kaverien kanssa tapaksilla ja nautin yleisestä juhlahumusta muutenkin. Porukka missä kuljin oli myös kivan kansainvälistä koko ajan, joten pääsimme vertailemaan ja juttelemaan muiden maiden pääsiäisperinteistä sun muista. Olen todella iloinen myös siitä, että porukkaan kuului espanjalaisiakin, joten pääsin kokemaan ns. ”oikean” espanjalaisen Semana Santan. Paikalliset tunsivat kaikki niksit minne ja mitä kautta kulkea paikasta toiseen ja mitkä asiat oli vain pakko nähdä ja kokea. Oli myös helppoa nykäistä kaveria hihasta ja kysellä kaikkea mitä ikinä mieleen juolahtikaan espanjalaisista tavoista. Ja hyödytti tämä tietysti paikallisiakin, kun he pääsivät innokkaina kyselemään miltä andalusialainen pääsiäinen näyttää ulkopuolisille. Kuulin useamman kerran kysymykset ”Pelottaako?” ja ”Espanjalaiset on varmaan ihan sekopäitä sun mielestä?” Sinänsä ymmärrän mistä nämä kyselyt tulivat, varmaan lapsena olisin vähän säikkynytkin naamioituja ihmisiä ja ajoittain hyvinkin melankolista musiikkia, mutta aikusena lähinnä ihmettelin kaikkea haltioissani.




Gitanos ja öinen Alhambra

Semana Santa oli älyttömän hieno kokemus. Etenkin ilta ja yö, jolloin menimme katsomaan Gitanosia, Granadan kuuluisinta pääsiäiskulkuetta, Sacromonten naapurustoon. Sacromonte on tunnettu flamenco-esityksistään ja vilkkaasta yöelämästä. Itse en ollut käynyt siellä ennen, mutta nytpähän tiedän, että maine on ansaittua. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli katsoa Gitanosia Paseo de los Tristesin varrella, mutta siellä oli niin paljon ihmisiä, että päädyimme kulkemaan Sacromonteen yli tunnin etuajassa. Odottelu ei kuitenkaan haitannut. Kello lähestyi taas jo keskiyötä ja ulkona saattoi silti olla vain ohuella neuleella. Nojailimme muuriin Marían opettaessa minulle ja tanskalaiselle vaihtarille miten suolattuja auringonkukansiemeniä syödään espanjalaisittain oikeaoppisesti kuorineen. Alhaalla kadulla ihmiset taputtivat voileipien tekijöille flamenco-tahtia. Innokas mies soitti kitaraa rytmissä ja aina silloin tällöin väkijoukosta kuului olé-kannustuksia. Ilmassa tuoksui kokosta lähtevä savunhaju ja pimeiden kukkuloiden metsiköistä pilkehti valonvälähdyksiä kulkijoiden taskulampuista. Kaiken tämän kruunasi kuunloisteessa kylpevä Alhambra, joka näkyi hiljaisessa komeudessaan suoraan valitsemamme odotuspaikan edessä.

Lopulta myös pääsiäiskulkue pääsi paikalle. Ihmisiä oli kadulla niin paljon, että marssijat sekoittuivat katsojiin. Paso-rakennelman kuljettua aina säännöllisin välein sijoitettujen kokkojen ohi, liekit roihahtivat pari metriä korkeammiksi, ja tulen ylle ammuttiin muutamia raketteja. Olimme niin lähellä yhtä kokoista, että kipinät leijailivat ympärillämme kauniisti. Orkesterin hiljetessä hetkeksi alkoi eräs nainen laulaa surullista laulua flamenco-tyyliin. Miten sellainen määrä ihmisiä voikaan hiljentyä niin täysin toisen laulun ajaksi, ihan kuin kaikki olisivat päättäneet pidättää henkeä yhtä aikaa. Laulun päätyttyä olé-huudot raikuivat vielä kovempaa kuin aiemmin. 

Todella unohtumaton yö. Ja koko pääsiäinen. Paljon mielenkiintoisia keskusteluja, opin ja näin hirvittävästi uusia asioita ja testasinpa myös joitakin paikallisia pääsiäisherkkujakin. Espanjalaiset donitsit muistuttavat muuten suomalaisia ulkoisesti, mutta siihen se samanlaisuus sitten jääkin.

Voisin selittää ja hehkuttaa Semana Santaa vaikka kuinka, mutta parempi lopettaa ennen kuin innostun yhtään enempää. En osaa edes kuvailla ja selittää kaikkea. Kuvista ja videoista toivon mukaan välittyy edes osa siitä tunnelmasta mikä Granadassa oli tuon viikon. En tosin ottanut kovin paljon kuvia tai videoita, ja erityisesti öisin otetuista ei tahdo saada selvää. Ei voi mitään, onpahan jokin tekosyy palata viettämään Semana Santaa toistekin :)

Alhambra





Paso del Cristo Sacromontessa